Ravitsemusongelmat yleisiä lihavuusleikkauksessa käyneillä

Monet lihavuusleikkauspotilaat tarvitsevat uusia leikkauksia ja muita toimenpiteitä. MostPhotos

Katariina Hakaniemi

Lihavuusleikkauksella laihtuvien terveys parantuu huomattavasti, mutta leikkaukset eivät suju täysin ilman haittavaikutuksia, osoittaa tuore tutkimus. Tutkimus julkaistiin Lancet-lehdessä, ja se perustuu lähes 9 000:n lihavuusleikkauksessa olleen ja yhtä monen verrokin seitsenvuotiseen seurantaan. Hieman yli puolet leikkauspotilaista oli mahalaukun ohitusleikkauksessa ja loput mahalaukun kavennusleikkauksessa.

Tutkimuksen mukaan monet potilaat tarvitsevat uusia leikkauksia ja toimenpiteitä, minkä lisäksi muun muassa ravitsemusongelmat ovat heillä yleisiä. Riskit olivat kauttaaltaan suurempia mahalaukun ohitusleikkauksessa olleilla. Heillä oli myös muita enemmän alkoholiongelmia, tutkijat havaitsivat.

Suomessa tutkimuksesta kertoi uutispalvelu Duodecim.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.