Etlarin eväät: Juusto-puolukkapiirakka

Puolukan hapokkuus peittyy parhaiten makeissa leivonnaisissa.

Juusto-puolukkapiirakka

75 g margariinia tai voita

½ dl sokeria

1 kananmuna

1½ dl vehnäjauhoja

1 tl kardemummaa

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

200 g leipäjuustoa

4 dl (200 g) puolukoita

3 kananmunaa

1 prk (200 g) kermaviiliä

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

2. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna vatkaten, sitten keskenään sekoitetut kuivat aineet.

3. Levitä taikina piirakka-vuokaan (halk. n. 27 cm).

4. Kuutioi juusto ja levitä pohjalle, samoin puolukat.

5. Sekoita kananmunat haarukalla ja lisää joukkoon kermaviili sekä sokerit. Sekoita ja kaada vuokaan.

6. Paista uunissa noin 30-40 minuuttia. Tarjoa lämpimänä vaniljakastikkeen kera.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päijät-Hämeen maastopyöräilypolut tekevät vaikutuksen ulkopaikkakuntalaisiin – poimi ohjaajien reittivinkit ja neuvot lenkin suunnitteluun
  2. Lahden Reipas vei voiton Kultsu FC:stä - katso ottelu jälkitallenteena tästä
  3. Parikymppinen lahtelaismies käytti hyväkseen 15-vuotiasta huostaan otettua lasta
  4. Rapistuva Pyhäniemen kartano odottaa remonttia – "Kokonaisilme siellä on synkän näköinen"
  5. Mattssonin Luomumarjatilalla Asikkalan Kurhilassa avattiin lettukahvilan ovet, "roskainen" lettutaikina herättää kummastusta
  6. Tähdet, tähdet -ohjelmaan pyydetty Konsta Hietanen ei halua valmistautua koitokseen liikaa – "En meinannut penkissäni pysyä, kun soitto tuli"
  7. Lukijalta: Mitä oikeuksia on kehitysvammaisella?
  8. Käräjäoikeus tuomitsi muun muassa Lahdessa alaikäisiä tyttöjä kosketelleelle miehelle lisää istuttavaa
  9. Pienikin promillemäärä vaikuttaa ajokykyyn – rattijuopumuksia todetaan joka kesä lähes 18 500
  10. Huumekuskin autosta löytyi nyrkkirauta Lahdessa
  11. Asikkalassa toista autoa tölväissyt rattijuoppo jäi poliisin haaviin
  12. Hollolalaiset Paula ja Antti päättivät, että vihkiminen on joka tapauksessa sovittuna päivänä – elokuussa häitä järjestetään taas enemmän, osa siirsi häänsä ensi vuoteen asti
  13. Lahti Ringeten tähtipelaaja Niina Piiroinen vaihtaa seuraa – siirtyy pelaamaan legendojen rinnalle
  14. Lukijalta: Vääksyssä toimittiin kuin ostettaisiin auto huoltoineen ilman varmuutta tulevista osamaksuista
  15. Hollolan Kiikunlähteelle johtava Kiikuntie rajataan vain asukkaiden käyttöön – autot on jatkossa pysäköitävä yli kilometrin päähän lähteestä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.