Valkoinen on vahva ykkönen suomalaisten sisustusvärinä

Suomalaisten lempiväri sisustuksessa näkyy myös kesän asuntomessukodeissa Kouvolassa. Chiméne Bavard

Chiméne Bavard

Suomalaiset kokevat olevansa sisustajina persoonallisia tyylien sekoittajia, klassisen ajattomia, käytännöllisiä ja skandinaavisia. Tämä selviää Asuntomessujen tammikuussa teettämästä Asukkaiden ääni -barometrista, jossa vastaajat listasivat myös lempisisustusvärinsä.

Selväksi ykköseksi nousi tuttu ja turvallinen valkoinen. Seuraavat kolme sijaa menivät harmaalle, mustalle ja ruskealle.

Lähes puolet vastaajista toivoi oman kodin sisustustyyliin lisää käytännöllisiä ja toiminnallisia ratkaisuja. Kolmannes halusi saada sisustukseensa omaperäisiä ja persoonallisia kohokohtia.

Asukkaiden ääni -barometriin vastasi yli 1 500 20–75-vuotiasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Piiritys: Asemies esitti poliisiin kohdistuvan uhkauksen tekstarina henkilölle, joka välitti sen oma-aloitteisesti poliisille
  2. "Armonaikaa ei enää ole, rahoitus Nelostien parantamiselle on saatava", jyrähtää Hartolan kunnanjohtaja
  3. Kuntoportaiden toteutus lykkääntyy Lahdessa – "Vastustus oli niin kova"
  4. Pelicans järjesti nuorille urakkamiehilleen oikean härkäviikon – "Yritämme toimia parhaan mukaan kaikkien kannalta"
  5. Varkaita liikkeellä Lahdessa – naiselta vietiin puhelin kädestä keskustassa
  6. Kaarrenopeudet KymiRingillä kasvavat – kansainvälinen liitto hyväksyi radan turvasuunnitelman
  7. Lahden Malskilla toimettomana tarkkaileva rakennusmies ihmetyttää ja huvittaa: "Kyllä se yöksi pääsee sisätiloihin", kertoo omistaja
  8. Ari Helmisen uutisanalyysi: Punamulta riitelee ja kipunoi, mutta hallituksen astiakaappi ei ole helissyt vielä kertaakaan
  9. Pelicans vahvistaa junioripolkuaan – Sveitsissä meritoitunut taitovalmentaja palaa Lahteen
  10. Omakotitalo syttyi tuleen Iitissä – lemmikit pelastettiin palavasta talosta
  11. Konserttiarvio: Jumppasen Beethoven-sointi hakee vertaistaan, mutta kapellimestari jätti toivomisen varaa Sibeliustalossa
  12. Pankkien nimikyltit vaihtoon Sysmässä ja Joutsassa – mikäli Helmi Säästöpankin ja Sysmän Säästöpankin yhdistyminen toteutuu
  13. Ensi talven ensilumenladun kohtalo riippuu maaliskuun pakkasista
  14. Pääseekö KymiRingin radalle ajamaan siviiliautolla, ratajohtaja Timo Pohjola?
  15. Helmi Säästöpankki ja Sysmän Säästöpankki haluavat yhdistyä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.