Suomen Pankin rahamuseossa avautui erikoisnäyttely suomalaisten seteliväärennösten historiasta: enää ei väärentämisestä hirtetä

Euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joiden avulla aito seteli pystytään erottamaan väärennöksestä. Riitta Ketola

Eija Marja-aho

Tiesitkö, että seteleiden väärentämisestä oli Suomessa voimassa hirttotuomio 1870-luvulle asti. Käytännössä väärennöksistä annettiin kuitenkin vankeutta ja kuritushuonetta.

Setelien väärentäminen on rikoksena vanha ja laajalti levinnyt. Sitä on pyritty ehkäisemään ankarilla rangaistuksilla ja setelien turvatekijöillä.

Suomen Pankin rahamuseossa avautui kesäkuussa Väärää rahaa! -erikoisnäyttely. Siinä kerrotaan suomalaisten seteliväärennösten historiasta sekä siitä, miten euroaikana taistellaan väärennöksiä vastaan.

Rahamuseo sijaitsee Helsingin Kruununhaassa osoitteessa Snellmaninkatu 2. Rahamuseoon on vapaa pääsy.

Näyttely on avoinna ensi toukokuulle saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  2. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  3. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  4. Varo: Tässä kulkee elävä hevonen – "Usein hevosen jalka on mennyt vaneripohjaisen trailerin lattian läpi"
  5. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  6. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  7. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  8. On pakko painaa pitkää päivää – elokuvantekijöillä on nyt kiire kuroa umpeen koronaepidemian sotkemia aikatauluja
  9. FC Kuusysissä pelaavat Venla ja Maija Meronen tähtäävät liigapelaajiksi – mahdollinen kohtaaminen olisi uusi kokemus aina samalla puolella pelanneille siskoksille
  10. Jussi Eerikäisen Vierailija-kolumni: Iällä on väliä – valitettavasti
  11. Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille
  12. Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  13. Lukijalta: Omaishoitajien asemaa on välttämätöntä parantaa
  14. Löysitkö luonnosta kuolleen supikoiran? Ruokavirasto tutkii sille lähetetyistä näytteistä vakavia eläintauteja
  15. Kolumni: Työleiri etsii reippaita tiimipelaajia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.