Vanha palovaroitin ei toimi luotettavasti, näin usein se tulisi testata

Palovaroittimen toimintakyky kannattaa testata kerran kuussa. Teemu Vestovuo

Vanhojen palovaroittimien savuherkkyys ja äänenvoimakkuus voivat heiketä ajan myötä, eivätkä varoittimet enää toimi luotettavasti. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) selvitti ikääntyneiden palovaroittimien äänenvoimakkuutta ja erityisesti optisten palovaroittimien savuherkkyyttä.

Palovaroittimen toimintakyky tulee testata säännöllisesti, kerran kuukaudessa testinapista painamalla. Varoitin on hyvä vaihtaa valmistajan ohjeiden mukaisesti uuteen 5–10 vuoden välein, Tukesin tiedotteessa neuvotaan.

Tukes testasi vuoden alussa 94 palovaroitinta, jotka olivat iältään 0–36 vuotta.

Tutkimusten mukaan aikuinen herää 75 desibelin (A) ääneen. Testissä mitatut äänenvoimakkuudet olivat pääosin yli 85 desibeliä (A). Tutkituista palovaroittimista osa ei antanut ollenkaan äänihälytystä, ja osassa äänenvoimakkuuden heikentyminen oli havaittavissa korvakuulolla ilman mittauksia. Tällaisia palovaroittimia oli 14 prosenttia tutkituista.

Lähes neljä viidestä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle viime vuonna tehdyistä palohälytyksistä oli vääriä – vahinkohälytyksen laskun maksaa kiinteistön omistaja

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Heidi kamppaili oman jaksamisensa kanssa, kunnes sai avukseen Sinin

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut