Lempeämpi kuin kahvi, vahvempi kuin tee - Mate on terveellinen vaihtoehto kofeiinivajeeseen. Näin se tehdään - video

Maten ulkonäkö ei viehätä kaikkia. Antti Sepponen

Laura Pylvänäinen

Pyöreästä kupista pillillä juotava mate voi herättää ohikulkijan uteliaisuuden. Mitä ihmettä tuo hörppii? Mitä vihreää mömmöä kupin pohjalla on? Onkohan tuo edes laillista ainetta?

Epäluulo on turhaa. Kyseessä oleva juoma mate on eteläamerikkalainen juoma, jolla on esimerkiksi Argentiinassa ja Uruguayssa jopa suomalaista saunaa vastaava kansallissymbolin asema.

Mate voi olla toisen makuun pistävää ja kitkerää, kun taas toinen ihastuu juomaan välittömästi. Vaikka kyseessä ei ole tee, voisi makua kuvailla hieman vahvan vihreän teen kaltaiseksi. Viime aikoina erityisesti terveysintoilijat ovat alkaneet kiinnostua matesta, sillä sen väitetään olevan kahvia lempeämpi juoma aamuihin.

Mate valmistetaan yerba mate -puun lehdistä, jotka sisältävät noin puolet kahvipapujen kofeiinista, mutta tuplasti teelehtien verran. Mate ei kuitenkaan aiheuta tärinää, vatsavaivoja tai sydämen tykytystä verkkaisen juomatahdin ansiosta. Monet kahvista mateen siirtyneet kuvailevat maten virkistävän kahvia levollisemmin ja tasaisemmin. Mate ei myöskään aiheuta närästystä.

Punaviiniä ja vihreää teetä ylistetään niiden antioksidanttipitoisuuksien vuoksi. Matessa antioksidantteja on peräti kolme kertaa enemmän kuin punaviinissä ja kuusi kertaa enemmän kuin vihreässä teessä.

Tavallinen matenjuoja alkaa mahdollisesti huomata terveyseron parin viikon käytön kuluessa. Ruoansulatus nopeutuu ja diureettisena mate poistaa myös nestettä. Mate on saanut maineen jopa ”laihduttavana ihmejuomana”, mutta todellisuudessa mate itsessään ei laihduta, vaan vie nälän tunteen pois. Maten väitetään myös helpottavan krapulaa.

Suomessa matea voi ostaa teekaupoista ja terveysliikkeistä. Moni myös tilaa materouheensa ulkomailta internetin välityksellä. Teemäistä matea myydään tavallisissa ruokakaupoissa.

Katso videolta miten mate valmistetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirustartunnan saanut nainen on ollut kontaktissa kahteen ihmiseen Suomessa, molemmat tavoitettu
  2. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  3. Kisatapahtumien välissä voi nauttia teatterista tai osallistua tiedetyöpajaan – näin Salpausselän kisat uudisti oheisohjelmaansa
  4. LASB pääsee aloittamaan uuden kauden puhtaalta pöydältä
  5. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  6. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  7. Riitapukariaan Orimattilassa puukottaneen tuomio aleni, hovioikeus ei pitänyt tekoa tapon yrityksenä
  8. Vaihtopenkki: Palloliiton KuPS-vyyhti on likainen, mutta tuskin tahraa Lahden mainetta
  9. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista
  10. Orimattila ottaa käyttöön palvelusetelin yksityisiin päiväkoteihin – yksityinen toimija voi pyytää lisämaksua, jos tarjolla on lisäpalveluita
  11. Pääseekö lahtelainen Teatteri Vanha Juko vihdoin nauttimaan valtionosuuksista?
  12. Helsinki-Vantaalla ulosmarssi – merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteeseen
  13. Uudenkylän asevarikon räjähdyksen syy jäi mysteeriksi – heinolalaisnaisen digitoima kaitafilmi paljastaa karut tuhot, jotka monet muistavat
  14. Uudella Temptation Island -kaudella mukana lahtelainen pariskunta
  15. Lahden kaupunginorkesterin soittaja voitti KKO:ssa riidan vakuutusyhtiötä vastaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.