Saunasta näkymät Vesijärvelle - katso kuvat Heikki Savolaisen 230 neliön Ruoriniemen-asunnosta

Heikki Savolainen, Ruoriniemi Juha Tanhua

Leena Johansson

Kun kodin pääsee remontoimaan vain itselleen, aikaa saa kulua vaikkapa puolitoista vuotta.

Kun kodissa sattuu asumaan löylyn maailmanmestaruuskisojen moninkertainen kävijä, saunasta pitää tulla täydellinen.

Ja kun samainen henkilö tykkää myös ruuanlaitosta, keittiöratkaisut on tärkeitä tehdä omien tarpeiden, jopa mittojen mukaan.

– Keittiössäni on parasta se, että ruokaa laittaessaan voi katsoa järvenselkää. Siksi liesituuletinta nostettiin hieman korkeammalle, kuvaa lahtelainen toimitusjohtaja Heikki Savolainen kodissaan Ruoriniemessä.

Savolaisen koti on kerrostalon ylimmässä kerroksessa, jonka ympärillä aukeaa ”koko Lahti”. Vesijärvinäkymä avattiin mittavalla ikkunaremontilla.

– Tämä on alun perin ollut 7-8 huoneen perheasunto. Yksin asuvan miehen piti poistaa väliseiniä ja avartaa näkymää ulospäin.

Kaikki ikkunat on vaihdettu suuremmiksi ja ne sijoitettiin niin alas kuin rakenteellisesti oli mahdollista. Ikkunat ovat erikoislasia, joka ei päästä sisään liikaa lämpöä eikä uteliaita katseita.

Hollolasta kotoisin oleva Heikki Savolainen on asunut Ruoriniemenkadun kerrostalossa 13 vuotta. Sattuma toi pari vuotta sitten seitsemänteen kerrokseen.

– Asuin kaksiossa kerrosta alempana noin kymmenen vuotta. 57 neliön kaksio jäi harrastusten takia pieneksi ja olin jo ostamassa toista asuntoa tästä talosta, mutta kauppa meni puihin. Samaan aikaan tämä asunto sattui myyntiin, Savolainen kertaa.

Hulppeat 230 neliötä ovat sinkkumiehelle paljon, mutta toisaalta koti on Savolaisen mukaan loppuelämän ratkaisu.

– Koti on niin tärkeä asia, että en tykkää jatkuvasta muuttelusta. Viihdyn tässä taloyhtiössä ja Ruoriniemen alueella, Heikki Savolainen sanoo.

Tummasävyinen, tasapainoinen sisustustyyli oli luonteva valinta.

– Sai tehdä rauhassa itselleen, pariskuntana tai perheenä joutuisi aina tekemään kompromisseja. Koska tilaa on riittävästi, tummat sävyt eivät ahdista.

Paitsi koko talon julkisivuun ikkunoiden laajennuksen myötä, remontti vaikutti huonejärjestykseen. Heikki Savolainen hämmästelee alkuperäisen asunnon ratkaisuja.

– Tässä keittiön kohdalla oli sauna tyypillisen pienin ikkunoin. Seiniä on otettu pois ja sauna vaihtui järven puolelle. Pidän erikoisena sitä, että lähes kaikissa Ruoriniemen taloissa saunat on sijoitettu niin, ettei niistä ole näkymää järvelle.

Yhtä tärkeää on päästä saunasta suoraan vilvoittelemaan avoterassille. Huoneistossa on myös isompi avoterassi järven suuntaan.

– Siellä voi ottaa aurinkoa, ja nousevan ja laskevan auringon sävyt ovat upeaa katsottavaa.

Hollolan Vaaniassa kesät viettävä Heikki Savolainen halusi moderniin kaupunkikotiinsa myös hieman mökkifiilistä.

– Saunan kelokatto on hollolalaisen puusepän Tapani Purolinnan tekemä. Hänen kädenjälkensä näkyy myös muun muassa patterikoteloissa ja kaarevassa kaapissa. Purolinna on katoavan käsityöperinteen taitaja.

Vaikka perusajatus remontin lopputuloksesta oli selvä, sparraajiksi tarvittiin ammattilaisia.

– Etenkin yksityiskohdissa sisustusalan ammattilaisen näkemys on arvokas. Tekniset ratkaisut, kuten saunan siirtäminen uuteen paikkaan vaativat puolestaan rakennusalan ammattilaisten taitoa. Saunatilojen lattiaa piti nostaa, koska tilaan tarvittiin paljon kaatoja.

Heikki Savolaisen koti on täynnä käteviä yksityiskohtia, kuten sähköisesti kylpyhuoneen ikkunan eteen laskeutuva peili.

– Ajattelin, että naiset kun haluavat peilata, niin täälläkin voi joskus nainen kylpeä, Savolainen virnistää.

Ominta on puolestaan pelihuone, jossa jo 1990-luvulta saakka SM-tasolla pokeria pelannut Heikki Savolainen istuu usein peliporukan kanssa.

– Pokeripöydän verka löytyy kannen alta. Tämän pöydän ääressä pelataan Lahden mestaruussarjaa. Tykkään kasvotusten kaveriporukassa pelattavasta pokerista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.