Löytyvätkö joulupöydästäsi nämä suomalaisten suosikit?

ESS 20161215: Yhteisen jouluaterian voi aloittaa kalapöydällä. Mirja Hussain

Anne Honkanen

Suomalaiseen joulupöytään katetaan yleisimmin kinkku, väittää Atria.

Atrian ja Westfoodin tekemän Jouluruokien käyttötutkimus -kyselyn mukaan kinkku löytyy jouluna melkein jokaisesta suomalaisesta joulupöydästä. Vastaajista 94 prosenttia kertoi tarjoavansa jouluna kinkkua.

ESS 20151224: Kinkun rasvan voi laittaa jähmettyneenä biojätteeseen tai esimerkiksi tyhjään maitotölkkiin suljettuna sekajätteeseen. Katja Luoma

Kinkun jälkeen seuraavaksi yleisimmät ruoat suomalaisten joulupöydässä ovat kyselyn mukaan: porkkanalaatikko ja lanttulaatikko (molempia 87 prosentissa vastaajien joulupöydistä), graavilohi ja riisipuuro (molempia 76 prosentissa vastaajien joulupöydistä) ja perunalaatikko (73 prosentissa vastaajien pöydistä).

Joulun laatikkoruuat on ihan helppo tehdä kotona, jopa imelletty perunalaatikko. Katja Luoma

Myös rosolli (72 prosenttia vastaajista) kuuluu yhä useimpien suomalaisten jouluateriaan, mutta sen suosio on laskenut Atrian mukaan hieman. Savukalaa sen sijaan syödään yhä useammassa kodissa (58 prosenttia vastaajista).

Kolmannes vastaajista kertoi lisänneensä kasvisruokien osuutta jouluaterialla.

Samassa tutkimuksessa kysyttiin myös, minkä kokoisissa seurueissa suomalaiset nauttivat jouluateriansa. Suurin osa suomalaisista eli 58 prosenttia nauttii jouluaterian alle kuuden hengen seurueessa. Suuressa, yli kahdeksan hengen seurueessa jouluateriaa nauttii joka viides eli 17 prosenttia. Yksin jouluateriaa syö kolme prosenttia suomalaisista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  2. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  3. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  4. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  5. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  6. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  7. On pakko painaa pitkää päivää – elokuvantekijöillä on nyt kiire kuroa umpeen koronaepidemian sotkemia aikatauluja
  8. FC Kuusysissä pelaavat Venla ja Maija Meronen tähtäävät liigapelaajiksi – mahdollinen kohtaaminen olisi uusi kokemus aina samalla puolella pelanneille siskoksille
  9. Yön uutiskooste: HS: Presidentti Niinistö aikoo jatkossakin ottaa kantaa asioihin, jotka eivät suoraan kuulu presidentin toimivaltaan
  10. Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille
  11. Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  12. Löysitkö luonnosta kuolleen supikoiran? Ruokavirasto tutkii sille lähetetyistä näytteistä vakavia eläintauteja
  13. Kolumni: Työleiri etsii reippaita tiimipelaajia
  14. Jokelan kartanossa vaihtuvat omistajat – lauantaina pidettiin tyhjennyskirppis, jonne oli tullut väkeä ainakin Espoosta saakka
  15. Amirkhani palasi voittajana UFC-kehään, skotti kukistui jo avauserässä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.