Summer Up: Lahden elinkeinoelämä menettää satojatuhansia euroja, kun festarikansa vaeltaa muualle

Summer Up -kävijät ovat tuoneet Lahden kaupunkiin satoja tuhansia euroja ostamalla erilaisia tuotteita ja palveluita reissunsa aikana. Viena Kytöjoki

Saara Larkio

Torstaina saatiin virallinen vahvistus jo jonkin aikaa sosiaalisessa mediassa velloneille huhuille: Nelonen Media Live ei järjestä Summer Upia Lahdessa tai muuallakaan tulevana kesänä. Taloudelliset vaikutukset ovat Lahden kaupungille tuntuvat.

– Elinkeinoelämä menettää satojatuhansia euroja. Mukkulan ostoskeskuksen kauppiaat tekivät vuoden parhaan tuloksen kyseisenä viikonloppuna, ja hotellit täyttyivät mukavasti festarivieraista. Kaupungin palveluita hyödynnettiin muutenkin matkalla matkakeskuksesta Mukkulaan, sanoo Lahden kaupungin tapahtumapäällikkö Inkeri Määttä.

– Tämä on meille suuri menetys.

Määttä sanoo tienneensä Nelonen Media Liven suunnitelmista jo jonkin aikaa, mutta ennen torstaita ne eivät olleet varmoja. Niinpä Määttä elätteli toivonkipinää viimeiseen asti.

Isot jätit kopioivat hyvän idean

Miksi sitten kävi näin? Määttä arvelee, että kun Lahdessa oli keksitty menestyvä combo, se kopioitiin isommin muualle, ja isoilla kilpailijoilla oli resursseja panostaa artisteihin eri tavalla kuin nykyisellä järjestäjällä.

– Minulla on kotonakin nuoria, ja saamani viestin perusteella kohderyhmä suuntaa nyt Blockfesteille ja Weekendiin. Nuorilla on rajattu määrä rahaa käytettävissä lippuihin, matkoihin ja majoitukseen, ja jostakin on pakko karsia.

Määtän mielestä se, että tapahtuman kävijämäärät kyykkäsivät, lienee vaikuttanut Nelonen Media Liven päätökseen. Viime vuonna tapahtumassa kävi 14 000 henkeä, kun parhaimmillaan festareille on osallistunut puolet enemmän väkeä ja enemmänkin. Rahavirtojen merkitystä ei voi väheksyä.

Myös se, että tapahtuman järjestämisvastuu siirtyi paikallisilta kasvottomalle festariorganisaatiolle, saattoi karkottaa ihmisiä.

– Mara (Martin Mustonen, toim.huom.) oli tapahtuman kantaisä, joka tuli vieläpä genren sisältä.

Spekuloitu on silläkin, mikä vaikutus oli Summer Upin siirtämisellä Mukkulan kartanopuistosta tapahtumapuistoon. Määtän mielestä muutos on saattanut karkottaa konkarikävijöitä, mutta uusille kävijöille asialla ei ole samanlaista merkitystä.

– Onhan Mukkulan tapahtumapuisto todella kaunis ja hyvällä paikalla.

"Pannaan pelastustalkoot pystyyn!"

Määttä ei silti ole vielä valmis kuoppaamaan lahtelaista hip hop -festaria. Nelonen Media Live on antanut Määtän mukaan ymmärtää, että kyse olisi välivuodesta, jonka aikana kokonaisuutta mietitään uusiksi.

Vaikka hänen mielestään on vaikea löytää korvaajaa tapahtumalle ainakaan saman genren sisältä, nyt voisi olla sopiva hetki "panna pelastustalkoot pystyyn".

– Eihän sitä tiedä, vaikka Mara toteuttaisi antamansa vihjauksen siitä, että palaisi Mukkulaan ja pelastaisi festarit!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Katkenneen voimajohtopylvään korjaus etenee Lahden Patomäessä
  2. Uppoaisiko sinulle kilo lihaa vain minuuteissa? Lahdessa kisataan lauantaina jälleen lihamukin syönnin MM-tittelistä
  3. Pelicansin A-nuoret avasivat maalihanat – ottelu käynnissä, katso suora lähetys tästä
  4. Husissa todettiin toinen koronavirustartunta – suomalaisnainen oli saapunut Pohjois-Italiasta
  5. Pariisin keskustassa suurpalo, Gare de Lyon -rautatieasema evakuoitu
  6. Pelicansilla punainen lanka kateissa Jukureita vastaan
  7. Gallup: Kysyimme Lahdessa liikkuneilta, suuntaavatko he Salppurin kisoihin, vastaus oli yksiselitteinen ei – "Aiemmin kisat näkyivät Lahdessa enemmän"
  8. Korkeakoulutettu tienaa Uudellamaalla lähes 20 000 euroa enemmän kuin maakunnissa – yksi syy selittää ilmiöstä paljon
  9. Herola aloitti Salpausselällä lupaavasti – yhdistetyn varakilpailussa kolmas
  10. Samae Koskinen esiintyy kesällä Villähteen uusilla festivaaleilla
  11. Isyys tuo tasapainoa lahtelaisen urheilijan Leevi Mutrun elämään
  12. Lahtelaistaustainen dramaturgi Marko Järvikallas pääsi esikoiskirjaa tehdessään seikkailemaan vapaana teatterin raameista – novelleihin heijastui myös nuoruuden ilmapiiriä 1980-luvun Lahdesta
  13. Eeva Soivio tuo veljensä traagisen tarinan Teatteri Vanhaan Jukoon sunnuntaina
  14. Asiantuntijat kyseenalaistivat Aika jonka sain -elokuvalle myönnettyjen palkintojen arvon – Olga Temonen vastaa: "Minulla ei ole tapahtumasta mitään pahaa sanottavaa"
  15. Kapisia kettuja liikkeellä Lahden seudulla - lauha talvi suosii tautia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.