Nelostiellä kolme autoa ulos Lahdessa, kolme sairaalaan - liikenne sujuu taas

Kari Anttinen

Nelostiellä Orimattilan Tuuliharja-liikenneaseman ja Lahden Renkomäen välillä sattui lauantai-iltana huonossa ajokelissä useita ulosajoja.

Moottoritie suljettiin puoli yhdentoista aikaan liikenteeltä Orimattilan Luhtikylän kohdalta pohjoisen suuntaan. Poliisi ja pelastuslaitos ohjasivat liikennettä. Tie saatiin taas auki puoli kahdentoista jälkeen.

Palomestari Vesa Läderbergin mukaan Nelostien pohjoiseen menevät kaistat suljettiin pari kilometriä Lahden Renkomäen liittymästä etelään sattuneen onnettomuuden vuoksi siksi aikaa, että pelastus- ja raivaustyöt saatiin tehtyä rauhassa. Kolmessa autossa oli yhteensä 10 henkilöä, heistä kolme vietiin sairaalaan.

Läderberg muistuttaa autoilijoita siitä, että etenkin näin huonolla kelillä tiellä näkyvien sinisten hälytysvalojen pitäisi saada tielläliikkujat pudottamaan reilusti nopeutta.

- Hidastettaisiin, pysyttäisiin takana eikä varsinkaan lähdettäisi ohittamaan, sanoo Läderberg. Hänen mukaansa kaistat suljettiin nytkin pitkälti siksi, että pelastajien ja potilaiden turvallisuus saatiin taattua.

Ilmatieteen laitos varoitti aiemmin illalla ajokelin muuttuvan Päijät-Hämeessä erittäin huonoksi yöllä ja aamulla lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liiketilaansa laajentavassa Järvisen pyörä ja urheilu -liikkeessä sähköpyörien kysyntä räjähti koronapandemian aikana kasvuun – "Myynti on lisääntynyt merkittävästi"
  2. Lakkiaisten ja lukukauden päättäjäisten juhlinta alkoi Lahdessa iltapäivällä maltillisesti – "Veikkaan, että tänään on enemmän meininkiä kuin eilen"
  3. Ilpo Kaikkonen julkaisi kahden vuoden tauon jälkeen uuden biisin, Tuhat tarinaa kertoo Nastolan Aurinkolinnasta
  4. Mies anasti moottoripyörän Nastolassa ja kurvasi kohti Kouvolaa – poliisi puuttui peliin
  5. Nastolan tarunhohtoinen Ruuhijärvi-laiva ylitti maakannaksen mutta ajoi kiville sääntö-Suomen pykäläviidakossa
  6. Poliisi kerää kaikkien kiinteistöjen valvontakameratiedot yhteen paikkaan – kamerakartasto nopeuttaa rikoksen tutkintaa
  7. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  8. Camping Messilä päättää Enonsaaren avaamisesta myöhemmin kesällä, keväällä tyhjentynyt mökkivarauskalenteri on alkanut taas täyttyä
  9. Kivimaan koulussa Lahdessa Suvivirsi raikaa tänä vuonna videolla – katso koulun kevätjuhlakooste
  10. Saunamökki tuhoutui tulipalossa Padasjoella
  11. Koko viime kauden huilannut hiihtosuunnistaja Siiri Saalo häkeltyi Lahden lyseon urheilulukiolta saamastaan tunnustuksesta
  12. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti – "Tilanne vaatii ammattilaisen silmää"
  13. Villähteen Korin jatsit pienentyy ja siirtyy sisätiloihin
  14. Malja keväälle virtuaalisesti – katso Vääksyn lukion kevätjuhla tästä
  15. Nuorehko mies kaahasi Heinolassa Lusin suoralla ja ohitti poliisimoottoripyörän

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.