Päijät-Hämeen kunnissa kerätään palautetta varhaiskasvatuksesta – vastaamaan pääsevät vanhemmat, lapset ja henkilökunta

Päijät-Hämeen kunnissa halutaan selvittää varhaiskasvatuksen tilaa nettikyselyn avulla. Pirjo Kamppila

Heidi Nikunen

Päijät-Hämeen kunnat keräävät palautetta varhaiskasvatuspalveluistaan. Kuntien tavoitteena on selvittää kyselyn avulla varhaiskasvatuksen tilaa kunnassa ja pohtia kehittymistarpeita ja -keinoja.

Palautetta kerätään nettikyselyllä 21.1 ja 3.2.2019 välisenä aikana vanhemmilta ja huoltajilta, 3–5 -vuotiailta lapsilta sekä varhaiskasvatuksen henkilöstöltä.

Huoltajat saavat linkin kyselyyn sähköpostin kautta. Vastaamaan pääsee myös kotikunnan verkkosivujen kautta. Lapset vastaavat kyselyyn varhaiskasvatuspaikassaan henkilöstön avustuksella. Kyselyyn vastataan nimettömänä.

Kyselyssä ovat mukana Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän, Lahden, Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän kunnat. Jokainen kunta vastaa omien tulostensa julkistamisesta. Kyselyn tulokset julkistetaan ensi huhtikuussa.

Kysely toteutetaan nyt toista kertaa. Varhaiskasvatuksen lisäksi seutuyhteistyönä on selvitetty aiemmin myös esi- ja perusopetuksen laatua. Niitä selvitetään seuraavan kerran kevättalvella 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.