Kolme päivää vauhtia ja hurvittelua – katso kuvat sataman tivolista!

Ruska Paronen

Riemunkiljahdukset kiirivät pitkin Vesijärveä viikonlopun aikana. Syynä ääniin on Sataman Yön -tapahtuma, minkä tiimoilta Suomen Tivoli on tuonut pienimuotoisen huvipuiston Lahden satamaan.

Heinolasta Lahteen saapuneelle Suvi Sallalle tivoli on muisto lapsuudesta.

– Vietin lapsuuteni Rovaniemellä, jonne Suomen Tivoli pysähtyi joka kesä ja jokaisena kesänä kävin tivolissa. Täällä Lahdessa tivoli on sinänsä erilainen, sillä täällä ei ole ihan kaikkia laitteita. Pakko oli silti päästä käymään, Salla kertoo hymyillen.

Yötivoliksikin nimetyssä Sataman Yö -tapahtumassa hurvittelemaan pääsee aina keskiyöhön asti sekä perjantaina että lauantaina. Sunnuntaina tivoli on auki iltaseitsemään.

Suomen Tivolin toimitusjohtajan Lulu Sariolan mukaan Sataman Yö -tapahtuma alkoi alun perin nuorille ja aikuisille suunnattuna konseptina, mutta nykyisin kyse on koko perheen tapahtumasta.

Liki 2-vuotiaan Emil-poikansa kanssa Sataman Yö -tapahtumassa vieraileva Rotsukon Ratchakom sanoo, että tivoli tuo festivaalin tuntua Lahden satamaan.

– On mukavaa kun Lahdessa järjestetään tällainen tapahtuma. Olen käynyt tivolissa myös parina aikaisempana vuonna. Minusta olisi mukavaa, jos myöhäisillan lisäksi tivoli olisi auki myös aamulla. Se olisi parempi lapsille, Ratchakom tuumaa.

Ada Jalava, 14, nautti Sataman Yön hurjimmasta laitteesta Mega Flipistä peräti kaksi kertaa peräjälkeen. "Toisella kerralla alkoi jo vähän huimata päätä. Ehkä en mene kolmatta kertaa uudelleen", Jalava kertoi. Mega Flipin käynnistyessä 16 istuimen kondoolit alkavat pyöriä ja heilurivarsi keinua. Laitteen liikettä ei ole rajoitettu, vaan se pyörii 360 astetta akselinsa ympäri. Sami Kuusivirta
Heinolasta Lahteen kurvanneet Suvi Salla ja Jere Hoskola kokeilivat peliä, jossa yritetään saalistaa playstation-pelikonsolin ohjainta liikkuvan kolmihampaisen laitteen avulla. Kolmekaan yritystä ei riittänyt ja lopulta peliohjain jäi saamatta. Sami Kuusivirta
Ystävykset Moona Jeskanen, 11, ja Oona Halme, 13, juhlivat Halmeen syntymäpäivää vauhdin merkeissä. Jeskasen mukaan Sataman Yön tivolista löytyi monipuolisesti kivoja laitteita. "On mukavaa, kun tivoli tulee omaan kaupunkiin", Jeskanen sanoi. Sami Kuusivirta
Vilma Nurminen, 10, ja Veera Kaplas, 10, nauttivat tivolin vauhdikkaista laitteista. Nurminen kertoi pitävänsä eniten nopeista ja pyörivistä laitteista. Kaplaksen mieleen olivat taas yhtälailla nopeat laitteet, mutta myös sellaiset, joissa pää menee alaspäin. Sami Kuusivirta
Pian 2-vuotta täyttävä Emil Miettinen pääsi ottamaan osaa tivolin hulinoihin. Sami Kuusivirta
Ystävykset Johanna Kuha, 14, ja Emma Kokkola, 14, kokeilivat perjantaina onneaan pelikoneissa. Ruska Paronen
Mitä myöhäisemmäksi perjantai kävi, sitä suuremmiksi jonot tivolissa kasvoivat. Myös tivolin ikäjakauma alkoi kääntyä vanhempaan. Ruska Paronen
Sataman Yö houkutteli perjantaina niin lapsiperheitä kuin nuorisoakin hurvittelemaan. Ruska Paronen
Illan pimetessä tivolin loistavat värivalot pääsivät paremmin oikeuksiinsa. Ruska Paronen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pääseekö KymiRingin radalle ajamaan siviiliautolla, ratajohtaja Timo Pohjola?
  2. Hammashoito rokottaa suomalaisten kukkaroa entistä kovemmin: yksityisellä hinnat nousseet lyhyessä ajassa kolmanneksen, julkisella vielä enemmän
  3. Hämeeseen maksettiin viime vuonna lähes 5 miljoonaa euroa kotoutuskorvauksia
  4. Nainen kävi lapsen huostaanottotilanteessa käsiksi poliisiin ja sosiaaliohjaajaan
  5. Kirjoja, levyjä ja viherkasveja pursuava kerrostalokoti Vääksyssä on tunnelmallinen ja asukkaidensa näköinen
  6. Lahdessa on opastettu myös urakoitsijoita tunnistamaan haitallisia vieraslajeja – "Lupiinin kanssa on menetetty peli"
  7. Pääkirjoitus: Joko perussuomalaisten kannatus on lakipisteessään?
  8. Lahden piiritystilanne oli poliisin Karhuryhmälle "kohtuullisen tavanomainen keikka" - katso video tapahtumapaikalta
  9. Teatteri Vanha Juko aikoo selvitä Seitsemästä veljeksestä kolmella sisaruksella
  10. Helena Petäistö paljastaa EU-kaupunkien salat Lahden pääkirjastossa
  11. Jukka Airon Esalainen: Keskustan kehätiessä monta sudenkuoppaa
  12. Lahden Sokoksen kolmanteen kerrokseen tulee 50 hotellihuonetta, Aleksin kävelysillan kohtalo vielä arvoitus
  13. SK: Kalle Jokinen ilmoitti SSR:n vaalituen vuosia myöhässä – "Tässä on tosi harmittava erehdys"
  14. Lahden Malskilla toimettomana tarkkaileva rakennusmies ihmetyttää ja huvittaa: "Kyllä se yöksi pääsee sisätiloihin", kertoo omistaja
  15. Hämeen poliisipäällikkö näki helsinkiläistä alamaailmaa vuosikaudet - silti Lahdessa odotti jotain sellaista, joka sai hänet huolestumaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.