Lahdessa valmistui musikaali, joka toteutti ainakin yhden ihmisen unelman – "Tämä on tosi iso juttu minulle"

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä on valmistunut musikaali, jonka tekijät ovat pääasiassa vammaispalveluiden asiakkaita. -musikaalin ohjaaja, yhteisötaiteilija Sipriina Kauranen kertoo, että musikaali on toteutettu siten, että asiakkaat ovat tehneet kaiken mahdollisen, mitä musikaalin valmistaminen on edellyttänyt.