Uutissuomalaisen kysely: Lähes joka toinen ei haluaisi antaa paperittomille kiireetöntä hoitoa

Helsinki on ensimmäisenä kaupunkina Suomessa päättänyt tarjota paperittomille myös jonkin verran kiireetöntä hoitoa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Joka kolmas suomalainen laajentaisi paperittomien kiireettömän terveydenhoidon koko maahan, ilmenee Uutissuomalaisen Tietoykkösellä teettämästä gallupista. Hieman alle joka toinen ei haluaisi antaa paperittomille kiireetöntä terveydenhoitoa, joka viidennellä ei ole asiaan kantaa.

Helsinki on ensimmäisenä kaupunkina Suomessa päättänyt tarjota paperittomille myös jonkin verran kiireetöntä hoitoa. Sen lisäksi Espoo, Turku ja Vantaa tarjoavat raskaana oleville ja alaikäisille paperittomille kiireellistä hoitoa hieman laajempia palveluita.

Suurin halu paperittomien hoidon laajentamiseen on kyselyn mukaan vihreiden äänestäjillä, joista peräti 63 prosenttia kannattaa ajatusta. Myös vasemmistoliiton äänestäjistä yli puolet olisi valmis tarjoamaan paperittomille kiireetöntä hoitoa koko maassa. Kielteisimmin ajatukseen suhtautuvat perussuomalaisten äänestäjät, joista vain noin joka kymmenes olisi valmis tarjoamaan paperittomille kiireetöntä hoitoa.

Verkkokyselyyn vastasi 1 000 suomalaista 14.–17. joulukuuta. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

------------------------------------------------------

korjattu uutista klo 7.49, lisätty otsikkoon aiemmasta versiosta puuttunut joka-sana

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  2. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  3. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  4. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  5. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  6. Suomessa todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa – pääkaupunkiseudun tilanne rauhoittumassa selvästi
  7. Venevarkauksissa raju kasvu Päijät-Hämeessä, varkauksia tehtailtu tänä vuonna jo yhtä paljon kuin koko viime vuonna - poliisi: kasvun syynä varasliigojen toiminta
  8. Lahtelainen Liisa Heikkinen kuntoutti itsensä fibromyalgiasta ja tarjoaa nyt vertaistukea kohtalotovereilleen – "Täytyy pitää itsestään huolta, ei itsekkäästi, mutta asettamalla myös rajoja"
  9. Suomalaismies on kuollut sukellusonnettomuudessa Lofooteilla Norjassa
  10. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  11. Seksuaalirikoksista tuomittu mies vaati uhrilleen rangaistusta palturin puhumisesta poliisille
  12. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  13. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä
  14. Lukijalta: Potkupalloa ja paikallista sopimista
  15. Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.