Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Perhereissu-elokuvan ensi-ilta vaihtuu syksyyn koronaviruksen vuoksi – myös Elinan ja Sofian kirjakiertue siirtyy

Lahdessa kuvatun Perhereissu-elokuvan ensi-ilta siirtyy syksyyn koronaviruksen leviämisvaaran vuoksi. Ensi-illan uusi ajankohta kerrotaan myöhemmin.

Perhereissu on koko perheen elokuva, jonka pääosissa ovat lahtelaiset tubettajasiskokset Elina ja Sofia. He esittävät Astetta ja Mariaa, joiden vanhemmat ovat eroamassa.

Indiekomedian hahmojen takana on lahtelainen Janne Nykänen, joka on muun muassa elokuvan käsikirjoittaja, ohjaaja ja toinen tuottaja.

Koronavirus vaikuttaa siihenkin, että Elinan ja Sofian esikoiskirjan julkaisukiertue joudutaan siirtämään syksyyn. Elina ja Sofia – Kaikki on mahdollista! julkaistaan kuitenkin suunnitelmien mukaan 15. toukokuuta.

Lahtelaiset tubettajatytöt Elina ja Sofia esiintyvät seuraavaksi koko perheen elokuvan pääosissa