Ostarilla: Merkkareita, nakkikioski ja Villiruusu – näin ESS:n lukijat muistelevat Lahden Liipolan ostaria

1980-luvulla Liipolan ostarilla oli T-kauppa nimeltä Markku-market. Markku Hietala

Huhu kertoi, että kioskia heilutettiin porukalla

1970-luvulla syntyneelle ostari näytteli tärkeää osaa kasvavan lapsen elämässä. 1980-luvulla R-kioskilta sai parhaat merkkarit ja ”vitosen” eli viiden markan irtokarkkipussit. Tosin R-kioskin ostoksia piti kurissa ja nuhteessa yksi vakituisista myyjistä, joka sai meiltä lapsilta lempinimen ”Ärtsy”. Karkkiostoksia ei pitkään vatvottu tiukan katseen alla.

Sokoksen kaupassa tehtiin perheen ruokaostokset. Myöhemmin Lispetti-kauppa lienee ollut koko eteläisen-Lahden suosiossa supertarjouksiensa vuoksi. Kolme litran Jaffa-pulloa 10 markalla sai ostajat ajamaan kauempaakin Liipolan ostarille ostoksille.

Yönälkää piti loitolla Siiri nakkikioskinsa kanssa. Aina riitti Siirillä höyrytettyjä makkaroita ja lihapiirakoita. Huhu kertoo nuorten miesten joskus koetelleen Siirin huumorintajua. Porukalla olivat kioskia heilutelleet, mutta ei onneksi nurin laittaneet.

Liipolan ala-aste kirjastoineen oli tärkeä osa liipolalaisten lasten arkea. Oppiminen ja tekeminen oli kivaa. Nuokulla päästiin köksäkerhoon ja tanssimaan discossa Bädit ja Ryydit.

”Minipeska”-79

Villiruusuun uskalsi kurkata sivusilmällä

Asuin Liipolassa elämäni ensimmäiset 14 vuotta, vuoteen 1988 asti. Vaikka Liipolassa oli tuolloin paljon vuokrataloja ja väitettyä levottomuutta, ikinä en kokenut pelkääväni alueella liikkumista. Alue oli täynnä ikäisiäni lapsia, olihan talot rakennettu samoihin aikoihin, ja niihin muutti paljon nuoria pareja, jotka alkoivat heti tehdä lapsia.

Ostari tuntui lapsen silmissä isolta. Siellä oli useampi kauppa, Lispetti ja Suihko ainakin, ja useampi pankkikonttorikin, josta käytiin säännöllisen epäsäännöllisesti kysymässä onko, heillä mitään pikkukivaa jaettavaa (tarroja yms.). Aina oli!

Kemikalio oli ihana, ikkunasta tuli katsottua kaikkia ihania koruja ja purnukoita, ja heti kun oli ikää ja vähän rahaa, saattoi käydä ostamassa vaikka Dingon innoittamana ohuita rannerenkaita pinon.

Elämäni ensimmäisen kampaajakäynnin kävin siellä myöskin.

Villiruusu oli legendaarinen. Sinne ei kyllä uskaltanut kuin sivusilmällä kurkata ovelta, sinne ei ollut mitään asiaa. R-kioski oli ihan paras, sieltä sai kymmenen pennin irtokarkkeja, Black Pete -salmiakkikarkkeja ja turkinpippuritankoja!

Liipola oli kyllä ihan paras paikka viettää lapsuus!

Liipolan lapsi

"Nastolan kurssikeskukselta ollaan"

Liipolan ostoskeskus tuli tutuksi opiskeluaikoina 1970-luvun puolivälissä, kun opiskelimme kavereiden kanssa Kujalan maanviljelyskoulussa. Kävimme lähinnä ravintola Villiruusussa iltaa viettämässä ja biljardia pelaamassa, kun matka sinne ei ollut kovin pitkä. Muistaakseni maanantaisin oli yhteislauluakin.

Muistan muutamia tapauksia niiltä ajoilta, kun siellä kavereiden kanssa käytiin. Olin itse yleensä kuskina autoillamme, kun siellä käytiin. Yhden kerran olin sitten noutamassa kavereitani Villiruususta pois. Yksi kavereista oli humaltunut liikaa, ja henkilökunta oli poistamassa häntä jo muutenkin ravintolasta, epäillen häntä TAAS Nastolan kurssikeskuksen opiskelijaksi. Muistan kuinka kaverini sai vielä soperrettua ovesta ulos talutettaessa henkilökunnalle, että: "Joo Nastolan kurssikeskukselta ollaan". Taisimme hankkia silloin Nastolan kurssikeskukselle jonkinlaisen porttikiellon Villiruusuun...

Ostarilla Lahden Liipolassa on tavattu ja ostettu merkkareita ja maitoa

Toisen kerran kävi hieman erikoinen juttu, kun yksi opiskelukaveristamme jostain syystä lähti Liipolan ostarilta kävellen suoraan Kujalaan metsän poikki myöhään yöllä. Kaveria ei kuulunut asunnolle, ja olimme jo hieman huolissamme, kun vasta aamulla todella väsyneenä kaveri tuli Kujalaan.

Hän oli jotenkin eksynyt ja tullut junaradalle luullen sitä Kouvolan radaksi, mutta hän oli tainnut käydä kertomansa mukaan jossain Nostavalla. Yhtä kaikki, melkoisen väsynyt kaveri oli siitä Liipolan reissusta.

Muutaman kerran olen myöhemmin Liipolassa käynnyt, viimeksi kävimme ostamassa kissanpennun sieltä eräältä mukavalta perheeltä.

Timo Saarinen

Nakkikioskilla hyvä palvelu

Muistan, kun asuin vuosina 1985–1992 Liipolassa Pohjoisella kadulla. Ostarista jäi mieleen tietenkin Villiruusu, jossa tuli käytyä pelaamassa bilistä ja luikauttamassa karaokea.

Parhaiten jäi mieleen siellä aikoinaan ollut pieni nakkikioski, mitä piti vanhempi rouva. Hän työskenteli siellä välillä yksin ja välillä miehensä kanssa. Sieltä sai hyvät hampurilaiset ja palvelu oli ihanaa! Saattoi välillä jäädä rupattelemaan pidemmäksikin aikaa. Oli sellainen siirrettävä koppi, missä ei ollut vettä eikä muitakaan "ylellisyyksiä". Hän kävi hakemassa tarvittavan veden lähiravintolasta tai baarista.

Vuosien myötä ei varmaan ollut ketään jatkajaa tai sitten ei enää lupia, joten se nakkari lopetettiin. Vähän sääli, kun oli kiva asioida.

Eija Ämmälä

Legendat: Villiruusu ja Siirin nakkari

Liipolan ostari. The final frontier. Oi sitä aikaa 1980-luvulla, kun oltiin pikkuskidejä. Poliisit kiersi maijalla tai Saabilla Liipolaa ympäri vähän väliä. Vähän vanhempana tajusin miksi.

Oli T-kauppa (joka tais olla myös nimellä Lispetti) ja Lispetti-baari. Kun kauppaa laajennettiin, kaupasta tais hävitä vähän bisseä ja tupakkia. Säästöpankki, jossa ei kylläkään paljoa ollut säästössä. Kiskalta käytiin hakemassa hirveet kasat merkkareita. Siinä oli se puhelinkoppi, mistä joskus soiteltiin ”linjoille” ilmaiseksi. Oli siinä se K-kauppakin, mutta kahta legendaa ei voi unohtaa: Villiruusua ja Siirin gourmee-nakkaria. Siiri tarjosi ripillepääsyn kunniaksi mulle ilmaisen porilaisen. Yksi maailman ihanimmista ostareista aikoinaan.

Isto Rytkölä

Kotimatka vaati evääksi karkkia ja limua

Asuin Liipolassa elämäni ensimmäiset 18 vuotta (vuodet 1996–2014). Kävin ala-asteen Liipolan koulussa. Minä ja parhaat ystäväni asuimme ”Ylä-Liipolassa” kaikkien mäkien huipulla. Iltapäivällä kotimatka tuntui toisinaan hieman raskaalta koulupäivän jälkeen, olivathan edessä jyrkät ylämäet kavuttavina. Selvitäksemme tästä valtavasta urheilusuorituksesta oli aina välillä tarpeen käydä hakemassa ostarin marketista (S-Market/Sale) muutamilla kolikoillamme evästä. Useimmiten nämä ostamamme ”eväät” olivat tosin karkkia ja limua ynnä muuta hyvää. Liipolan ostari ja sen marketti mahdollistivat meille pienille koululaisille ainakin astetta herkullisemmat ja hauskemmat kotimatkat.

Roosa

Lehdet luetaan vasta kotona!

Mummo asui Liipolassa Luhtikadulla 90-luvulla, ja me serkukset lapsena pääsimme keskenämme ostarille kiskalle. Matka sinne tuntu pidemmältä kuin nyt, jos menisi saman reitin. Meitä oli 3 noin 8–11-vuotiasta, ja muistan tapauksen kiskalta, kun serkkuni päätyikin lukemaan sarjiksia ostamatta ja kioskin täti näpäytti, että lehdet luetaan vasta kotona!

Sara Kaartti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Historiallinen Paimenkallio halutaan herättää henkiin Heinolassa
  2. Turo's Hevi Gee sai alkunsa Lahden Torven pikkujouluista – "Ihan samat kohdat naurattivat tai aiheuttivat myötähäpeää kuin silloinkin", muistelee Orimattilassa asuva bändin entinen laulaja Hara Laukkanen yli 30 vuotta myöhemmin
  3. Suomessa kuusi uutta koronavirustartuntaa
  4. Valenuuska voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen – "Niistä voi seurata nikotiinin yliannostus"
  5. Uudet tutkat hillitsevät liikennettä Nelostiellä - nopeusrajoituksia noudatettu aiempaa paremmin
  6. Näppis: Keskustan nopeusrajoitus 40 km/h on ihan sopiva, mutta kukaan ei kontrolloi
  7. "Extreme-lajit ovat aina olleet minun mieleeni" – lahtelaislähtöinen Tommi Sjelvgren on pelannut 12 vuotta ammatikseen jääkiekon alalajeja
  8. Tiedätkö, missä aikuinen saa skuuttailla? Suositun kulkupelin säännöt tunnetaan heikosti
  9. Tuoksuttomuus ja hyvä imeytyvyys ovat arvostettuja ominaisuuksia käsideseissä, joita koronakevät toi markkinoille jopa 200 uutta – tässä jutussa testissä kuusi erilaista käsihuuhdetta
  10. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  11. Sädehoitoa saavien määrä kasvanut viime vuosina Lahdessa – syksyllä kaupungissa on käytössä uusi sädehoitolaite
  12. Kaura- ja ruiskuitu vähensivät lihomista – "Erilaisilla kuiduilla on hyvinvointiimme erilaisia vaikutuksia"
  13. Kiireettömästi uudistunut Audi on kasvattanut kokoa, mutta sillä on tutut geenit
  14. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  15. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.