Viestintää on priorisoitava eikä kaikkiin yksittäisiin kysymyksiin voida vastata suoraan, muistuttaa Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen

Heinolan kaupungin tiedottaminen keskittyy verkkosivuille, jonne kaikki uusi tieto päivitetään. Kuvakaappaus/Heinolan kaupunki

Heini Kuusela

Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen kertoo, että häntä on lähestytty useilta eri tahoilta koronavirustilanteen tiimoilta. Parkkoselta on muun muassa kaivattu ohjeita ja vastauksia erilaisiin kysymyksiin.

– On hyvä muistaa, että nyt kun on siirrytty pandemiavaiheeseen, toteuttaa Heinolan kaupunki lähtökohtaisesti ratkaisut Sosiaali- ja Terveysministeriön (STM), Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja aluehallintoviraston ohjeiden mukaisesti. Heillä on paras tieto ja tilannekuva.

Lisäksi Heinola toimii tiiviissä ja päivittäisessä yhteistyössä muiden Päijät-Hämeen kuntien sekä hyvinvointiyhtymän kanssa, jos maakunnallisesti joudutaan tekemään erityisratkaisuja.

Lahti on myös antanut Heinolalle apua muun muassa ulkoisten ohjeiden, tiedotteiden ja sisäisten ohjeistusten teossa.

Tiedottaminen keskittyy kaupungin verkkosivuille

Kaupungilla on tehostettu omaa valmiutta ja tiedonvälitystä.

Parkkonen toivoo kuntalaisilta ymmärrystä sen suhteen, että kokonaistilanteen hoitaminen ja siihen panostaminen vie aikaa.

– Emme käytännössä voi vastata suoraan kaikkiin yksittäisiin kysymyksiin. Viestintää on pakko priorisoida.

Tiedottaminen keskittyy kaupungin verkkosivuille, jonne kaikki uusi tieto päivitetään. Sen kautta kuntalaisten on helpointa saavuttaa viimeisimmät tiedot.

Tiedottamisessa ollaan Parkkosen mukaan niin avoimia kuin pystytään.

– Mitään salattua tietoa ei meilläkään ole.

Tilanne myös elää jatkuvasti. Se aiheuttaa tiedottamiselle omat haasteensa.

– Esimerkiksi perjantain aamupäivän ohjeistukset kunnille vanhenivat iltapäivän aikana. Lisäksi tiedossa on, että linjauksia tulee vielä lisää.

Valtuustolle tilannekatsaus maanantaina

Parkkonen korostaa, että suomalaisen yhteiskunnan järjestelmä on käsillä olevassa poikkeustilanteessa sellainen, että kun valtakunnallisella tasolla tehdään linjaratkaisu, se toteutetaan kunnissa ohjeiden mukaan.

– Ei ole järkevää eikä edes mahdollista, että joku kunta toimisi eri tavalla kuin muut. Tämä ei myöskään ole poliittinen kysymys.

Pandemiatilanteessa marssijärjestys, jota Heinolakin toteuttaa, tulee STM:ltä, THL:ltä sekä tartuntatautilääkäreiltä.

Heinolassa esiin on noussut muun muassa kysymys koulujen ja nuorisotilojen sulkemisesta.

– Tilanne on kaksijakoinen. Toisaalta pitää vähentää kokoontumisia, mutta toisaalta nuoret tapaavat toisiaan kuitenkin. Onko silloin hyvä ratkaisu, ettei sitä varten ole sisätiloja?

Heinolan valtuustolle järjestetään maanantaina tilannekatsaus, jossa käydään läpi tehtyjä toimenpiteitä.

Tilaisuudessa ei Parkkosen mukaan ole mitään sellaista tietoa, joka ei olisi tullut jo tiedotteissa esiin.

– On tärkeää, että päätöksentekijät pyrkivät omalla toiminnallaan rauhoittamaan tilannetta, jakamaan tietoa sekä toteuttamaan tietoon perustuvia toimenpiteitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.