Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Kossun ja Jallun lonkeroversioiden tulo ruokakauppoihin piristi Altian tulosta

Alkoholiyhtiö Altian alkuvuosi sujui odotusten mukaisesti. Vuodenvaihteessa voimaan tullut uusi alkoholilaki antoi yhtiön tulokselle potkua, sillä laki mahdollisti monien Altian tärkeimpien brändien tuomisen päivittäistavarakauppoihin.

– Altian päivittäistavaraliiketoiminta on käynnistynyt hyvin, kertoi toimitusjohtaja Pekka Tennilä tiedotteessa.

– Painopiste ensimmäisellä neljänneksellä oli jakelun rakentamisen aloittamisessa ja uusien tuotteiden lanseerauksessa. Maaliskuussa Altia lanseerasi Koskenkorva ready-to-drink-juomat, Jaloviina Long Drinkin ja uuden Leijona Lonkeron päivittäistavarakauppaan. Uusia lanseerauksia sekä omien brändiemme että päämiesbrändiemme osalta valmistellaan toisen neljänneksen aikana.

Altian vertailukelpoinen liiketulos tammi-maaliskuussa oli 1,6 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 0,7 miljoonaa.

Yhtiön liikevaihto pysyi käytännössä samalla tasolla kuin viime vuonna ja oli 73,5 miljoonaa euroa. Altian mukaan liikevaihto kasvoi kiinteillä valuuttakursseilla 2,0 miljoonaa euroa, mutta heikot Ruotsin ja Norjan kruunut painoivat raportoitua liikevaihtoa.

Tulokseen vaikuttivat myös maaliskuussa päätökseen saatetun pörssilistautumisen aiheuttamat kulut. Pääsiäisen osuminen vuoden ensimmäiselle neljännekselle puolestaan vaikutti tulokseen positiivisesti.

Altia kertoo myös pohjoismaisten brändiensä kansainvälisen viennin kehittyneen hyvin.