Autoliitto odottaa kiihkeämpää hintakilpaa katsastusvälien harventuessa

Kahden viikon kuluttua voimaan astuva katsastusuudistus harventaa henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälejä, mutta samalla katsastusyritykset saavat laajemmat valtuudet hylätä auto tai asettaa se ajokieltoon. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

STT

Autoliitto odottaa, että hintakilpailu katsastusalalla lisääntyy, kun henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harventuvat tämän kuun 20. päivästä lähtien. Yksityiset katsastusliikkeet varoittavat kuitenkin, että hinnat voivat päinvastoin nousta.

– Lähtökohtaisesti sen pitäisi kehittyä niin, että jos kapasiteettia vapautuu, hintakilpailun pitäisi lisääntyä, arvioi Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

Yksityisten Katsastustoimipaikkojen Liitto (YKL) laskee, että katsastuksien määrä laskee runsaat 20 prosenttia uudistuksen vuoksi. Sen seurauksena alalle syntyy ylikapasiteettia.

Autoliiton Nieminen myöntää, että jos katsastusyrityksiä poistuu markkinoilta paljon, hintakilpailu ei välttämättä lisäänny.

Uudistuksen jälkeen auton ensimmäinen määräaikaiskatsastus on neljän vuoden iässä. Sen jälkeen auto pitää viedä katsastettavaksi joka toinen vuosi 10 vuoden ikään saakka. Yli 10-vuotias auto pitää katsastaa joka vuosi.

Nyt auton ensimmäinen katsastus on kolmantena vuonna ja seuraava viidentenä vuonna. Sen jälkeen auto on katsastettava joka vuosi.

YKL:n toiminnanjohtaja Björn Ziessler huomauttaa, että uudistus pitää sisällään paljon muutakin. Autoihin tulee uusia tarkastettavia kohteita, jotka lisäävät katsastuksen kestoa. Sen vuoksi katsastusliikkeiden on nostettava hintoja, koska muuten toiminta kääntyy tappiolliseksi.

– Katsastustoiminta on hirveän kilpailtua jo nykyään, Ziessler sanoo.

Lisäksi autojen kunnolle asetettavat vaatimukset kiristyvät. Hylkäysten ja ajokieltoon asetettavien autojen määrän ennakoidaan lisääntyvän, mikä merkitsee uusintakatsastusten lisääntymistä.

Suurin muutos Etelä-Suomessa

Voimakkaimmin uudistus vaikuttaa Ziesslerin mukaan Helsingin, Tampereen ja Turun muodostaman kolmion sisäpuolella, jossa autokanta on uudempaa.

Muualla autokanta on vanhempaa, ja suurin osa pitää katsastaa joka vuosi. Katsastusyritysten työt eivät siten vähene samaa tahtia kuin Etelä-Suomessa.

Autoalan Keskusliiton mukaan Suomen henkilöautokannan keski-ikä on noin 12 vuotta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.