Tuusulan valtuuston puheenjohtaja yllättyi valtuutettuun kohdistuvista häirintäsyytöksistä

Tuusulan kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa istuva opettaja irtisanottiin toukokuun alussa työstään Järvenpään lukiossa. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

STT

Tuusulan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ruut Sjöblom (kok.) kertoo, että valtuuston ja kunnanhallituksen jäseneen Sami Tammiseen (kok.) kohdistuvat häirintäsyytökset tulivat hänelle yllätyksenä.

Tamminen irtisanottiin toukokuun alussa opettajan työstään Järvenpään lukiossa. Irtisanomispäätöksen perusteena oli muun muassa se, että hän on toistuvasti syyllistynyt opiskelijoiden ja kollegoiden seksuaaliseen ja muuhun häirintään. Kaupunki on tehnyt Tammisen toiminnasta tutkintapyynnön poliisille.

– Tammista koskevat epäilykset tulivat yllätyksenä. Suhtaudun niihin luonnollisesti hyvin vakavasti. On tärkeää, että asia tutkitaan, ja sen jälkeen katsotaan tulevaisuutta sen mukaisesti, Sjöblom viestitti STT:lle.

STT kertoi tapauksesta jo helmikuussa

Yhteensä 11 koulun ex-opiskelijaa kertoi helmikuussa STT:n jutussa, että uusmaalaislukion opettaja otti muun muassa vastaan sylitansseja opiskelijoilta abiristeilyllä ja lähenteli heitä. STT ei tuolloin kertonut koulun nimeä, koska tiedot opettajan toiminnasta olivat suppeampia kuin nyt.

Koulu ja kaupunki alkoivat selvittää asiaa jutun jälkeen. Lukion rehtori ja koulutusjohtaja ovat haastatelleet yhteensä 16:ta ihmistä. Haastatellut kertoivat, että Tamminen on häirinnyt opiskelijoita tunneilla suullisesti ja tekstiviestein ja esittänyt Facebookin välityksellä seksuaalisia tai epäasiallisia kommentteja opiskelijoille ja kollegoille. Osa on toimittanut koululle viestejä. Kaupungin selvitysmuistion mukaan opettaja on uhannut yhdessä viestissä opiskelijaa maineen menettämisellä viime vuonna.

Tamminen on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään väärään. Hänen mukaansa syytösten taustalla ovat hänen ja rehtorin huonot välit ja häntä on kohdeltu väärin.

Tamminen on myös kertonut aikovansa jatkaa poliittisissa luottamustoimissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pienet kaupat kasvattavat suosiotaan, ja kulutuskäyttäytymisen muutosta on havaittu Lahdessakin – "Suuren ostoskärryn täyttäminen ei välttämättä enää ole ykkösjuttu"
  2. KymiRingin tapahtumatoiminta alkaa kesällä pienimuotoisesti – "Ensisijaisena tavoitteena on vuokrata rataa ryhmille"
  3. Koronakriisi on koetellut erityisesti nuorten naisten toimeentuloa – Yhä useampi suomalainen tarvitsee nyt ja kesällä Kelan tukea elämiseen
  4. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  5. 26.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä kasvoi yhdellä eilisestä
  6. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä
  7. Saara Larkion Esalainen: Pois alta, täysi taimikärry tulee sinua kohti, eikä meitä pysäytä kuin lokakuu
  8. Pääkirjoitus: Yhtymäkokouksen loputon farssi ei naurata enää ketään
  9. Ilkka Kuosmasen näkökulma: Taiteellista johtoaan uusiva Sinfonia Lahti tuo mieleen Frozen-elokuvat
  10. Asukashaku Lahden Talojen uusiin kohteisiin kaupungin keskustassa ja Nastolassa alkoi
  11. Hyvinvointiyhtymä perustaa omat vanhus- ja vammaisneuvostot kunnallisten neuvostojen rinnalle
  12. Lahden Okeroisten liittymän viereen voi syntyä yli 200 työpaikkaa, tontti myös uudelle huoltamolle
  13. Ahkeran Uusi Alku -kisojen lipunmyynti alkoi - lippumääräksi varmistui 400 kappaletta
  14. Suomen sisäinen muuttoliike kasvatti Lahden väkilukua huhtikuussa
  15. Häädön saaneen espoolaismiehen epäillään virittäneen räjähteen ovelleen – kaksi poliisia loukkaantui

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.