Meidän juttu: Karjalan Liiton Päijät-Hämeen piirin karjalaisuuden ja kalevalanpäivän juhla

"Kansallispukujen tuulettajia" Karjalan Liiton Päijät-Hämeen piirin Karjalaisuuden ja kalevalanpäivän juhlassa 1.3.2020. Edessä vasemmalta Elina Janhunen, Irja Taskinen, luennoitsija fil. tri Pirkko Sallinen-Gimpl, piirin puheenjohtaja Liisa Korpela ja Leea Kekki. Takana seisomassa Jan Dobrowolski ja Martti Talja. Leena Leppänen

Liisa Korpela

Karjalan Liiton Päijät-Hämeen piiri ry järjesti jo perinteeksi tulleen Karjalaisuuden ja Kalevalanpäivän tilaisuuden sunnuntaina 1.3.2020 Lahden Ortodoksikirkon seurakuntasalissa.

Salpausselän kisoista huolimatta tilaisuus kokosi mukavasti väkeä Lahdesta ja ympäristökunnista.

Piirien emäntien varaamien makoisten kahvien ja leipomusten jälkeen yleisölle oli tarjolle tiivis kattaus aiheen mukaista ohjelmaa. Musiikista vastasi muusikko, harmonikkataiteilja Jan Dobrowolski, joka sekä säesti yhteislauluja että esitti muuta musiikkia.

Vaikuttavan elämyksen kalevalaiseen maisemaan saimme, kun Päijät-Hämeen Lausujien Liisa Salo esitti Kalevalan XV runon Lemminkäisen äiti. Kuulemamme runo ei ollut pelkästään lausuntaa vaan vahva ja eläytyvä tulkinta ulkoa Lemminkäisen äidin tuskasta. ”Äiti lieto Lemminkäisen aina koissa arvelevi: Minne on saanut Lemminkäisen, kunne Kaukoni kaonnut, kun ei kuulu jo tulevan matkoiltansa maailmassa?”

Ensimmäisistä säkeistä alkaen tarina tempaisi kuulijan mukaansa. Rikasta on kansanperinteemme. Ja aarteita kalevalaisen perinteen tulkitsijat ja jatkajat.

Juhlaluennon piti dosentti, filosofian tohtori Pirkko Sallinen-Gimpl aiheena ”Karjalaisen siirtoväen sopeutuminen”. Sallinen-Gimpl kuljetti taitavasti kuulijaa karjalaisen siirtoväen ensimmäisestä evakkoonlähdöstä asti aina osittaiseen takaisin Karjalaan paluuseen, uudelleen evakkoon lähtöön sekä siirtokarjalaisten vähittäiseen sopeutumiseen uusille asuinsijoilleen.

Sopeutuminen uusille asuinsijoille ei ollut aina suinkaan helppoa ja kitkatonta. Kulttuuriset erot elintavoissa ja kielen murre-erot koettiin outoina. Siirtoväen aktiivisuus auttoi kuitenkin sopeutumisessa. Samoin avioliitot siirtoväen ja kantaväestön kesken tasoittivat eroja. Siirtokarjalaisten vähittäinen sopeutuminen voidaan jakaa tietynlaisiin ajanjaksoihin. Maansaannin ja sijoittumisen ajanjakson voidaan katsoa kestäneen 1940-luvun loppuun asti. 1950-luku oli sopeutumisen ja uudelleenjuurtumisen aikaa. Varsinaisen asutustoiminnan voidaan katsoa päättyneen 1958. Tämän jälkeen koitti vakiintumisen aika, joka oli juurtumisen aikaa. Neljäntenä vaiheena voidaan pitää karjalaisen identiteetin tiedostamisen vaihetta, joka jatkuu edelleen ja siirtyy eri muodoissa uusille sukupolvillekin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut