Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä valitaan kohta yhteisyrityksen kumppanit jatkoneuvotteluihin – kolme loppusuoralla

Ensimmäisessä vaiheessa kilpailutus koskee sote-keskuspalvelujen tuottamista Lahdessa, Kärkölässä ja Iitissä.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhtymähallitus valitsee kumppaniehdokkaat yhteisyrityksen hankintamenettelyyn maanantaina. Neljä yritysryhmittymää, Coronaria, Mehiläinen, Pihlajalinna ja Terveystalo, ilmaisivat kiinnostuksensa kumppanuuteen, ja yhtymähallitukselle ehdotetaan neuvottelujen käynnistämistä kolmen viimeksi mainitun kanssa.

Hankejohtaja Ismo Rautiainen sanoo, että hankintailmoituksessa neuvottelukumppaneiden määrä oli alun perin rajattu kolmeen, ja referenssien perusteella valittiin ne, joiden kanssa keskustellaan jatkosta.

– Kyse on isosta hankkeesta ja siten pitkästä prosessista. Lopullinen tarjouspyyntö muotoutuu neuvotteluiden aikana, ja tavoite on, että yhtymähallitus tekee esityksen hankintapäätöksestä kesäkuussa.

Neuvottelut käydään luottamuksellisesti, joten Rautiaisen mukaan niiden sisällöstä ei voi pitkään aikaan tiedottaa juuri mitään. Yhtymäkokous tekee päätöksen yhteisyrityskumppanista elokuussa.

Ensin ovat vuorossa Lahti, Kärkölä ja Iitti

Yhtymä päätti käynnistää sote-keskushankinnan ja yhteisyrityksen perustamisen turvatakseen alueen asukkaiden sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut. Ensimmäisessä vaiheessa kilpailutus koskee sote-keskuspalvelujen tuottamista Lahdessa, Kärkölässä ja Iitissä.

Yhtymän tiedotteessa kerrotaan, että neuvottelukumppaneiden valintaehdotukseen on päädytty arvioimalla kumppanuudesta kiinnostuneiden julkisen terveydenhuollon referenssit toiminnan laajuuden ja monipuolisuuden perusteella.

Hankintamenettely etenee neuvotteluvaiheeseen maanantaina valittavien ehdokkaiden kanssa. Neuvotteluvaiheen jälkeen yhtymän hankintayksikkö laatii lopullisen tarjouspyynnön.

Hoitotakuuta halutaan tehostaa, digipalvelut käyttöön

Osana hankintaa yhtymä on asettanut yleiset tavoitteet sote-keskuspalvelujen tuottamiselle.

Yhtymä tiedottaa, että lakisääteiset peruspalvelut on tarkoitus tuottaa toimintavarmasti voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Avosairaanhoidon kiireettömän vastaanoton toimintaa kehitetään ennakoivasti 7 vuorokauden hoitotakuuseen. Suun terveydenhuollon osalta tavoite on 14 vuorokautta.

Toimintamalleja kehitetään niin, että väestön tarpeiden kannalta tarkoituksenmukaiseen, moniammatilliseen, lääkärijohtoiseen tiimityöhön on siirrytty vuoden 2022 loppuun mennessä.

Hoidon ja palvelun kannalta tarkoituksenmukaiset ja toimintavarmat digipalvelut olisivat käytössä vaiheistetusti vuoden 2022 loppuun mennessä. Sen jälkeen digipalveluja kehitettäisiin edelleen asiakastarpeisiin perustuen.

Yhdenvertaiset sote-keskuspalvelut toimisivat maakunnallisena kokonaisuutena. Yhtymä haluaa, että sote-palvelut integroidaan kuntayhtymän muihin palveluihin niin, että kokonaisuudesta muodostuu asiakkaan kannalta toimiva ja sujuva.

Yhtymän tiedotteessa todetaan vielä, että palvelujen laatu ja jatkuvuus halutaan turvata työhönsä sitoutuneella ja pitkäaikaisella henkilöstöllä.