SDP ja vihreät korjaisivat laajan valinnanvapauden, jos ovat seuraavassa hallituksessa

Lindtmanin mukaan SDP katsoo, mikä on hallituksen seuraava liike. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Sote-uudistuksen lykkääntyessä nousee kysymys siitä, mitä seuraava hallitus sille tekee. Suurimmat oppositiopuolueet SDP ja vihreät korjaisivat mahdollisuuksien mukaan ainakin uudistukseen liittyvää laajaa valinnanvapautta, jos ovat seuraavassa hallituksessa. Molemmat vieroksuvat kokoomuksen ajamaa niin sanottua markkinamallia.

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä nykyisessä sote- ja maakuntamallissa on paljon valmista tavaraa, jonka voisi jättää muuttamatta. SDP:llä on kaksi isoa asiaa, jotka se korjaisi nyt vuodella siirtyvässä uudistuksessa.

Ensiksi SDP korjaisi hallituksen mallia, jossa erotetaan sote-palvelujen tilaaja ja tuottaja toisistaan. Malli avaa markkinat yksityisille yrityksille perusterveydenhuoltoon.

Toiseksi SDP laittaisi elinkeinopalvelut ja erityisesti työvoimapalvelut maakuntien sijaan kuntien hoidettavaksi.

Rinne pitää mahdollisena, että lainsäädäntötyössä palattaisiin niin kutsuttuun komiteavalmisteluun, jossa olisi sekä asiantuntijoita että hallituksen ja opposition edustajia.

– Sillä tavalla, että (hallituksen) esitykset tulisivat mietittyinä, pohdittuina ja harkittuina eduskunnan käsittelyyn.

Vihreät haluaisi maakuntiin verotusoikeuden

Myös vihreiden Touko Aalto puhuu komiteavalmistelun puolesta. Hänen mukaansa menettely toimisi suurissa uudistuksissa, kuten sotessa sekä sosiaaliturvan remontissa.

– Niin jokainen vaalikausi ei kuluisi siihen, että kukin hallitus vuorotellen tekee tyhjäksi edellisen vaalikauden työtä.

Aallon mukaan maakuntahallinto sote-palveluiden järjestämiseksi on selkeä ratkaisu, mutta 18 maakuntaa on liikaa.

– Vihreiden mielestä 12 aluetta turvaa parhaiten ihmisten palvelut ja rahoituksen. Mutta emme tee siitä kynnyskysymystä.

Vihreät haluavat lisäksi verotusoikeuden maakuntiin ja kaupungeille mahdollisuuden työllisyys- ja kasvupalveluihin. Vihreät ei myöskään hyväksy sitä, että ympäristöhallintoa hajautetaan niin voimakkaasti.

– Ensi töiksi katsotaan, mikä on poliittinen ja juridinen edellytys korjata laajan valinnanvapauden markkinamallin aiheuttamia ongelmia ennen kaikkea palveluketjujen pirstoutumisiin ja kustannusten nousuun. Sitten korjataan, mitä korjattavissa on, Aalto sanoo.

SDP:n Lindtman sotesta: Hallituksessa pasmat sekaisin

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtman arvostelee hallituksen päätöstä jättää luottamus mittaamatta eduskunnassa sote-uudistuksen lykkääntymisen takia. Lindtmanin mukaan hallitus joutui selvästi perääntymään asiassa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aikoo viedä asian eduskunnan suureen saliin huomenna pääministerin ilmoituksena. Tämä tarkoittaa, että kansanedustajat voivat keskustella sote- ja maakuntauudistuksesta, mutta hallituksen luottamuksesta ei äänestetä.

Vielä eilen Ylen haastattelussa Sipilä piti mahdollisena, että hallitus saattaisi antaa asiasta eduskunnalle tiedonannon. Tällöin hallituksen luottamuksesta olisi voitu äänestää suuressa salissa.

– Näyttää siltä että hallituksessa on pahemman kerran pasmat sekaisin, Lindtman kommentoi eduskunnassa.

Hallitus perustelee ratkaisuaan aikataulusyillä. Tiedonantoa seuraava luottamusäänestys olisi kuitenkin voitu yhtä lailla järjestää tällä viikolla, mahdollisesti jo torstaina. Pääministeri Sipilä on lähdössä torstaina EU-huippukokoukseen Brysseliin.

– Jos on aikataulusyitä, ne ovat ilmeisesti enemmän selitysosastoa, Lindtman kommentoi.

Hallituksen luottamus voitaisiin mittauttaa eduskunnassa myös opposition tekemän välikysymyksen kautta. Lindtmanin mukaan SDP ei ole sellaista heti suunnittelemassa. Hän huomauttaa, että valtiovarainvaliokunnasta on jo esitetty hallitukselle epäluottamusta sote-pilotteihin liittyen.

– Se on tällä hetkellä sisällä eduskunnassa. Nyt katsomme tämän päivän ja mikä on hallituksen seuraava liike.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nastolan tarunhohtoinen Ruuhijärvi-laiva ylitti maakannaksen mutta ajoi kiville sääntö-Suomen pykäläviidakossa
  2. Poliisi kerää kaikkien kiinteistöjen valvontakameratiedot yhteen paikkaan – kamerakartasto nopeuttaa rikoksen tutkintaa
  3. Mies anasti moottoripyörän Nastolassa ja kurvasi kohti Kouvolaa – poliisi puuttui peliin
  4. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  5. Camping Messilä päättää Enonsaaren avaamisesta myöhemmin kesällä, keväällä tyhjentynyt mökkivarauskalenteri on alkanut taas täyttyä
  6. Kivimaan koulussa Lahdessa Suvivirsi raikaa tänä vuonna videolla – katso koulun kevätjuhlakooste
  7. Saunamökki tuhoutui tulipalossa Padasjoella
  8. Koko viime kauden huilannut hiihtosuunnistaja Siiri Saalo häkeltyi Lahden lyseon urheilulukiolta saamastaan tunnustuksesta
  9. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti – "Tilanne vaatii ammattilaisen silmää"
  10. Villähteen Korin jatsit pienentyy ja siirtyy sisätiloihin
  11. Malja keväälle virtuaalisesti – katso Vääksyn lukion kevätjuhla tästä
  12. Nuorehko mies kaahasi Heinolassa Lusin suoralla ja ohitti poliisimoottoripyörän
  13. Eläketurvakeskus: Eläkkeistä ei tarvitse olla huolissaan
  14. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  15. SYL:n puheenjohtaja Risto Murron debattikirjoituksesta: Ilmastokriisiä ei saa unohtaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 29.5.2020
  2. Fingerpori 28.5.2020
  3. Fingerpori 30.5.2020
  4. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti – "Tilanne vaatii ammattilaisen silmää"
  5. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  6. Nuorehko mies kaahasi Heinolassa Lusin suoralla ja ohitti poliisimoottoripyörän
  7. Mies anasti moottoripyörän Nastolassa ja kurvasi kohti Kouvolaa – poliisi puuttui peliin
  8. Malja keväälle virtuaalisesti – katso Vääksyn lukion kevätjuhla tästä
  9. Pääkirjoitus: Hoitajille jäi käteen vain luu
  10. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  11. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto varoittaa: Suomelle voi käydä kuten Italialle ja Kreikalle – talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille
  12. Tuomo Nieminen oli juuri aloittamassa uudessa työssä johtajaylilääkärinä, kun pandemia levisi Suomeen – Lahden loistavat maastot auttoivat tuulettamaan päätä hektisinä aikoina
  13. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  14. Kimmo Kankaan Esalainen: Kauppojen ja ravintoloiden pelikoneet saisi sulkea pysyvästi
  15. Camping Messilä päättää Enonsaaren avaamisesta myöhemmin kesällä, keväällä tyhjentynyt mökkivarauskalenteri on alkanut taas täyttyä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.