Suomalaiset haluavat valtion tukevan koko maan pitämistä asuttuna, kertoo Ylen kysely

Kyselyssä enemmistö yhdeksän eduskuntapuolueen äänestäjistä kannatti sitä, että valtio tukee koko maan asuttuna pitämistä. LEHTIKUVA / Pihla Lehmusjoki

STT

Selvä enemmistö eli 79 prosenttia suomalaisista katsoo, että valtion pitää turvata palvelut niin, että koko Suomi pysyy asuttuna, ilmenee Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Vastaajista 12 prosenttia oli sitä mieltä, että valtion ei pidä puuttua aluekehitykseen. Vain viisi prosenttia vastaajista katsoi, että valtion pitää edistää ihmisten ja palveluiden keskittymistä suurimpiin kaupunkeihin. Neljä prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen arvioi tulosten tuovan suhteellisuutta kaupungistumiskeskusteluun, joka hänen mielestään on ollut hiukan vääristynyttä.

Rahkosen mukaan keskustelussa on ollut vallalla käsitys, että jos haluaa turvata maaseudun palvelut, niin sellainen ihminen on kehityksen jarru. Tähän on hänen mukaansa liittynyt myös käsitys, että kaikki edistykselliset ihmiset haluaisivat muuttaa kaupunkeihin.

– Suomalaiset eivät näköjään ajattele ihan sillä tavalla, että kaikki hyvä tapahtuisi isoissa kaupungeissa, Rahkonen sanoi STT:lle.

Puolueiden kannattajilla painotuseroja

Kyselyssä enemmistö yhdeksän eduskuntapuolueen äänestäjistä kannatti sitä, että valtio tukee koko maan asuttuna pitämistä.

Suurinta kannatus oli kristillisdemokraattien, keskustan ja SDP:n äänestäjien joukossa, pienintä taas sinisten, kokoomuksen ja vihreiden äänestäjien keskuudessa.

Rahkosen mukaan tulokset kertovat, että vaikka puolueiden kannattajilla on painotuseroja, on enemmistö kaikkien puolueiden kannattajista silti samaa mieltä itse peruskysymyksestä.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) jakoi kyselystä kertovan Ylen jutun sosiaalisessa mediassa saatesanoilla "kyllä kansa tietää".

– Suomalaiset haluavat, että koko Suomessa on elämää ja meininkiä. Kyselyn mukaan valtion on oltava tässä aktiivinen, Vehviläinen kirjoitti.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen näkee tärkeänä, että eri alojen koulutuspaikkoja ja valtion toimintoja ja palveluita sijoitettaisiin eri puolille Suomea, jotta keskittämiskehitys katkeaisi.

– Esimerkiksi juuri valtion toimintoja on karsittu seutukaupungeista ja keskitetty maakuntakeskuksiin. Kyllä maakunnassa täytyy olla muutakin elinvoimaista kuin sen ykköskaupunki, Kaikkonen sanoo.

Kaupungistuminen kiihtynyt viime vuosina

Kyselyn tuloksia arvioitaessa on syytä huomata, että vastausvaihtoehdot eivät tuo näkyviin kustannuksia, joita aluepolitiikasta aiheutuu veronmaksajille. Epäselvää on myös, mitä tarkoittaa koko Suomen pysyminen asuttuna.

Rahkonen myöntää, että kyselyn tulokset olisivat voineet olla erilaiset, jos vastausvaihtoehdot olisi muotoiltu eri tavalla. Hänen mukaansa kyselyn kaikki vaihtoehdot on kuitenkin ilmaistu positiivisella tavalla.

– Näkisin, että nuo vaihtoehdot ovat sinänsä aika tasavertaisia, Rahkonen sanoi.

Kaupungistuminen on kiihtynyt Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana, vaikka pääministeri on toistuvasti puolustanut koko maan asuttuna pitämistä. Viime vuonna Sipilä sanoi STT:n haastattelussa, että isot uutiset kasvukeskusten ulkopuolella ennakoivat toisenlaista kehitystä.

Taloustutkimuksen toteuttamaan puhelinkyselyyn vastasi 1 012 suomalaista kesäkuun puolivälissä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.