Britanniassa toimiva eettinen valvontaelin sallisi ihmisalkion perimän peukaloinnin – suomalaislääkäri ei vastusta

Genomin muokkaus voi olla avuksi perinnöllisten tautien ehkäisyssä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Britanniassa toimiva johtava bioetiikan riippumaton valvontaelin Nuffield Council on Bioethics esittää viime viikolla julkaistussa raportissaan, että ihmisalkioiden perimän muokkaaminen voitaisiin sallia, jos se on hyväksi lapsen terveydelle. Genomin muokkaus voi olla avuksi perinnöllisten tautien ehkäisyssä.

Suomalainen perinnöllisyyslääkäri Kirmo Wartiovaara ei vastusta ajatusta.

– Olen sitä mieltä, että hyvää saa aina tehdä. Kaikissa asioissa on hyviä ja huonoja puolia, mutta hyvät puolet saattaisivat olla tässä suurempia.

Kysymys ihmisperimän pysyvästä muuntelusta koskee kuitenkin hänen mukaansa vain pientä osaa geenimuokkauksesta lääketieteessä.

– 99 prosenttia tapauksista tulee menemään niin, että henkilöllä on sairaus, johon vaikuttavia geenejä muokataan muissa kudoksissa kuin sukusoluissa. Sillä ei ole mitään tekemistä perinnöllisten muutosten tai hänen lastensa kanssa, Wartiovaara sanoo.

Wartiovaara nostaa esimerkiksi perinnöllisestä verisairaudesta kärsivän potilaan, jolta geneettinen virhe korjataan veren kantasoluista. Tällainen muutos ei vaikuta seuraavalle sukupolvelle siirtyviin geeneihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pienet kaupat kasvattavat suosiotaan, ja kulutuskäyttäytymisen muutosta on havaittu Lahdessakin – "Suuren ostoskärryn täyttäminen ei välttämättä enää ole ykkösjuttu"
  2. KymiRingin tapahtumatoiminta alkaa kesällä pienimuotoisesti – "Ensisijaisena tavoitteena on vuokrata rataa ryhmille"
  3. Koronakriisi on koetellut erityisesti nuorten naisten toimeentuloa – Yhä useampi suomalainen tarvitsee nyt ja kesällä Kelan tukea elämiseen
  4. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  5. 26.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä kasvoi yhdellä eilisestä
  6. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä
  7. Saara Larkion Esalainen: Pois alta, täysi taimikärry tulee sinua kohti, eikä meitä pysäytä kuin lokakuu
  8. Pääkirjoitus: Yhtymäkokouksen loputon farssi ei naurata enää ketään
  9. Ilkka Kuosmasen näkökulma: Taiteellista johtoaan uusiva Sinfonia Lahti tuo mieleen Frozen-elokuvat
  10. Asukashaku Lahden Talojen uusiin kohteisiin kaupungin keskustassa ja Nastolassa alkoi
  11. Hyvinvointiyhtymä perustaa omat vanhus- ja vammaisneuvostot kunnallisten neuvostojen rinnalle
  12. Lahden Okeroisten liittymän viereen voi syntyä yli 200 työpaikkaa, tontti myös uudelle huoltamolle
  13. Ahkeran Uusi Alku -kisojen lipunmyynti alkoi - lippumääräksi varmistui 400 kappaletta
  14. Suomen sisäinen muuttoliike kasvatti Lahden väkilukua huhtikuussa
  15. Häädön saaneen espoolaismiehen epäillään virittäneen räjähteen ovelleen – kaksi poliisia loukkaantui

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.