Sipilä Niinistön kiky-tapaamisesta: Keskustelin tapaamisesta etukäteen presidentin kanssa

Pääministeri Juha Sipilä saapuu keskustan ministeriryhmän kesäkokoukseen Lappeenrannassa. LEHTIKUVA/ Roni Rekomaa

STT

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo keskustelleensa etukäteen presidentti Sauli Niinistön kanssa presidentin tapaamisesta työmarkkinavaikuttajien kanssa vuonna 2015.

– Hänellä kerran oli tosiaan Mäntyniemessä ay-johtajat keskustelussa, ei varmaan kiky-sopimuksen sisällöstä, Sipilä sanoi Lappeenrannassa.

Sipilä tiesi tapaamisesta etukäteen ja piti sitä hyvänä ideana.

– Presidentti kysyi, että tällaisia pyyntöjä on tullut, että mitä mieltä olen. Sanoin, että minusta se on hyvä idea, Sipilä sanoi.

Maanantaina julkaistu Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen kirja Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra paljastaa, että presidentti operoi 2015 syvällä sisäpolitiikan ytimessä. Niinistö kutsui työmarkkinavaikuttajia Mäntyniemeen sen jälkeen, kun neuvottelut kilpailukykysopimuksesta olivat katkenneet.

Sipilä kommentoi vuoden 2015 tapaamista tiistaina keskustan ministeriryhmän, puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän työvaliokuntien yhteiskokouksen yhteydessä.

Sipilän mukaan presidentti oli etukäteen todennut tarpeesta keskustella yleisesti.

– Hän sanoi, että hän yleisesti vaan keskustelee siitä, että pitää keskustella, Sipilä sanoi.

Sipilä sanoo, että kilpailukykysopimuksen yksityiskohtia ei tapaamisessa käsitelty.

– Tilannehan oli tuolloin joulukuussa varsin tulehtunut ja neuvottelut keskeytyivät silloin, Sipilä sanoi.

Sipilän mukaan tapaaminen ei ollut käänteentekevä kiky-väännössä.

– Kyllä se löytyi osapuolten kesken sitten tammikuussa uudelleen tahto lähteä löytämään ratkaisua, Sipilä sanoi.

Orpo ei tiennyt ennalta Niinistön aikeista kiky-tapaamiseen liittyen

Valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo, ettei hänellä ollut ennakkotietoa presidentti Niinistön aikeista tavata työmarkkinajohtajia kiky-sopimukseen liittyen.

Hän itse toimi tuolloin sisäministerinä eikä ollut hallituspuolueiden johtotrion jäsen.

– En osaa sanoa, onko silloista valtiovarainministeriä informoitu. En ollut silloin sellaisessa asemassa, että olisin kuullut tästä, Orpo sanoi kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa Kuopiossa.

Puoluetta johti tuolloin Alexander Stubb, joka oli myös valtiovarainministeri.

Orpo sanoo, ettei ainakaan muista asiasta käydyn keskustelua esimerkiksi ministeriryhmässä.

– Minulla ei ole mitään muistikuvaa, että tällaista keskustelua olisi ollut.

Orpon arvio on, että presidentti halusi saada tietoa siitä, missä keskeisessä isossa yhteiskunnallisessa kysymyksessä mennään

– En näe mitään pahaa keskeisten yhteiskunnallisten vaikuttajien tapaamisessa, kun päätökset kuitenkin tehdään jossain ihan muissa pöydissä. En näe sitä perustuslain hengen vastaisena.

Orpon arvio on, että Niinistö juristina pitää kuitenkin tarkasti kiinni siitä, missä asioissa hän oikeasti toimii.

Rinne ei näe Niinistön rikkoneen valtiosääntörajoja kiky-tapaamisessa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo ymmärtäneensä, että presidentti Niinistön tapaamiseen työmarkkinavaikuttajien kanssa vuonna 2015 ei ole liittynyt painostusta.

Maanantaina julkaistussa Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen kirjassa nostetaan esiin Niinistön rooli sisäpolitiikassa. Kirjan mukaan Niinistö kutsui työmarkkinavaikuttajia vuonna 2015 Mäntyniemeen sen jälkeen, kun neuvottelut kilpailukykysopimuksesta olivat katkenneet.

Rinne uskoo, että kirjassa kerrottu kutsu Mäntyniemeen on ollut viesti siitä, että Niinistö oli jollain tavalla huolissaan tilanteesta.

– Näiden tietojen valossa en näe mitään sellaista, mikä olisi ikään kuin valtiosääntörajat rikkonut, Rinne sanoi demarien kesäkokouksen yhteydessä Lohjalla.

Mörttisen ja Nurmen kirjan mukaan Niinistö kytkeytyy myös Fennovoiman ydinvoimalan rakentamiseen Pyhäjoelle. Kirjassa kerrotaan, että puhuttuaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa Niinistö teki pääministeri Sipilälle ja Fortumin hallitukselle tiettäväksi tilanteen vakavuuden – Suomen ja Venäjän valtiolliset suhteet vahingoittuisivat, ellei Fortum pelastaisi Fennovoimaa.

Rinteen mukaan hän ei ole ollut mukana Niinistön kiky- ja Fortum-keskusteluissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  2. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"
  3. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  4. Etäopiskelu vaikeutti monen nuoren elämää, eikä nuorisotyöllä ollut Lahdessa resursseja auttaa – Etsivän nuorisotyön profiilia pyritään nyt elvyttämään runsaiden lisäavustusten turvin
  5. Kysymys ja vastaus: Voiko itse tehtäviin punkkitesteihin luottaa?
  6. Gallup: Tarvitaanko Asikkalan Vääksyyn isoa yhteiskoulua?
  7. Lahtea markkinoidaan nyt kotimaan matkailijoille
  8. Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  9. Ministeri Lintilä näkee Lahdessa potentiaalia kansainväliselle huipulle, mutta yrityksiä pitää rohkaista – "Ravimiehenä sanoisin, että teillä on nyt paalupaikka"
  10. USU-gallup: Hieman yli puolet pitää rasismia merkittävänä ongelmana Suomessa – "Huolestuttava tulos", sanoo tasa-arvoministeri
  11. Avausjakson salamamaalit siivittivät HJK:n selkeään voittoon Lahden Stadionilla – katsojat noudattivat turvallisuusohjeita kelvollisesti
  12. Juuso Koskisen Esalainen: Kun on odottanut kolmekymmentä vuotta, hurmion tiimellyksessä rajoitukset joutivat ymmärrettävästi romukoppaan
  13. Suurin osa saanut myrskyssä katkenneet sähköt takaisin- lue yön uutiskooste
  14. Lahden torille tulee valvottu pyöräparkki – kokeilu jatkuu kuukauden ajan
  15. Pääkirjoitus: Rasismi on kansainväistyvässä Suomessa vakava ongelma

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.