Mikko Alatalo jättää eduskunnan 16 vuoden jälkeen – luopumassa muitakin keskustan konkareita

Mikko Alatalo kertoo tehneensä luopumispäätöksen henkilökohtaisista syistä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT

Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalo ei asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Pirkanmaan vaalipiiristä eduskuntaan valittu Alatalo, 67, on ollut kansanedustajana vuodesta 2003.

Alatalo sanoo tiedotteessaan, että kuluneet vajaat 16 vuotta eduskunnassa ovat olleet haastavaa, mutta samalla hienoa aikaa.

– Pirkanmaalla monet henkilöt ovat vedonneet minuun, että lähtisin vielä ehdolle eduskuntavaaleihin. Olen kuitenkin tehnyt päätöksen henkilökohtaisista syistä, Alatalo kirjoittaa.

Vaikka politiikka on muuttunut monien mielestä lyhytjännitteiseksi ja poleemiseksi, Alatalon mukaan se ei ole syy hänen poisjääntiinsä vaaleista.

– Totta kai median muutos ja some ovat kärjistäneet retoriikkaa, mutta kyllä minä olen sen kestänyt. (...) En ole ollut hillotolpalla, mutta en myöskään virtsatolppana, Alatalo kirjoittaa.

Alun perin muusikkona tunnetuksi tullut Alatalo kertoo jatkavansa Tampereen kaupunginvaltuustossa kuluvan toimikauden loppuun.

Keskustan kansanedustajista myös Timo Kalli, Niilo Keränen, Seppo Kääriäinen, Kauko Juhantalo, Mauri Pekkarinen, Markku Rossi ja Tapani Tölli ovat äskettäin kertoneet jättävänsä eduskunnan ensi keväänä.

Alatalo sai vuoden 2015 eduskuntavaaleissa vajaat 6 800 ääntä ollen keskustan suosituin ehdokas Pirkanmaan vaalipiirissä. Kaikista Pirkanmaan ehdokkaista Alatalo sai kuudenneksi eniten ääniä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Poliisi auttaa jengiläisiä irtautumaan kahleista, toiminnan keskiössä keskinäinen luottamus
  2. Hollolassa toivotaan lisäselvityksiä kierrätyspuistosta, vaikutukset luontoon ja alueen asukkaisiin huolettavat
  3. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  4. Näyttelijä Kari Hietalahti meditoi vapa kädessä - "Kun tälle lajille antaa sydämensä, se on ikuista"
  5. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata
  6. Pääkirjoitus: Poikkeustila jakoi perheet
  7. Miljoonia euroja jää lahjoittamatta koronan vuoksi – avustusjärjestöt suunnittelevat yhdessä, miten feissarit voivat palata katukuvaan
  8. Mehiläispesien vuokraus kiinnostaa Lahden seudulla – pörriäisten puuhia voi tarkkailla omalla pihalla
  9. Mukkulan poika lähtee haastamaan salibandyväkeä tyhmillä kysymyksillä ja pöllyttämällä ajatusmaailmaa
  10. Hanna Myyrän Esalainen: Ihan kuin olisi ulkomailla kotimaassa
  11. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  12. Palokunta sammutti maastoa Lahdessa, taustalla ehkä nuotioleikit
  13. Entinen kauppiaspariskunta pyörittää Padasjoella tofutehdasta ja kampaamoa, kesällä avataan tehtaanmyymälä ja kahvila
  14. Poliisi mittasi reiluja ylinopeuksia Lahdessa ja Orimattilassa – viikonloppuyö oli poliisin mukaan kiireinen
  15. Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa framilla oli EU – Marinin mukaan jokaisen jäsenmaan on kyettävä tulemaan vastaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.