Aliravitsemuksesta kärsivien määrä kasvoi viime vuonna maailmanlaajuisesti – myös lihavuus yleistyy

Aliravitsemuksesta kärsiviä on maailmassa 821 miljoonaa ja liikalihavia 672 miljoonaa. LEHTIKUVA/AFP

STT

Aliravitsemuksesta kärsivien ihmisten määrä lisääntyi viime vuoden aikana. Viime vuonna aliravitsemuksesta kärsi maailmanlaajuisesti 821 miljoonaa ihmistä eli noin joka yhdeksäs maailman väestöstä, ilmenee YK:n ravitsemustilanneraportista.

Samaan aikaan lihavuusongelmat ovat kuitenkin yleistyneet. Raportin mukaan noin 672 miljoonaa ihmistä on liikalihavia, eli ongelma koskee noin joka kahdeksatta aikuista. Aliravitsemusta, ylipainoa ja liikalihavuutta esiintyy useissa maissa samanaikaisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Meisselikadun tulipalosta vaaratiedote Lahdessa - ilmassa vaarallista savua mahdollisesti vielä tuntikausia
  2. Odotus päättyy ja hyllyjen välit aukeavat, kun Lahden kirjastot avataan
  3. Lahtelaisen kuntosaliyrittäjän mukaan koronakevät leikkasi liikevaihdosta ison siivun: "800 neliön tiloissamme saattoi olla samanaikaisesti yhdestä viiteen treenaajaa"
  4. Hoitajajärjestöt hyväksyivät kunta-alan tessin – neuvottelutuloksessa hoitoalalle oma sote-sopimus
  5. 28.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja maanantain jälkeen
  6. 28.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja maanantain jälkeen
  7. Lahden Mukkulan viljelypalstoilla ahertaa kansainvälistä porukkaa – "Mikä voisi olla parempaa kuin olla täällä auringossa"
  8. Suljetut ovet aukeavat Lahdessa hiljalleen – kuntosalit alkavat olla auki, ryhmäliikuntakin alkaa ensi viikolla
  9. Padasjoen suuri maastopalo saatu hallintaan – kytöpesäkkeiden sammutustyöt jatkuvat mahdollisesti vielä perjantainakin
  10. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  11. Koronakriisin aiheuttama hurja konkurssiaalto voidaan vielä välttää – "On raju arvaus, että edessä olisi 1990-luvun laman kaltainen tilanne"
  12. Matti Even Esalainen: Lahdessa virkamies vie ja valtuutetut vetävät kätensä lippaan
  13. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa
  14. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen
  15. Lasten pihaparlamentti Lahden Villähteellä antoi arvionsa entiselle bussitehtaalle oppimisympäristönä – kun kiipeilytelineet uupuvat, heitellään vaikka hiekkaa ja leikitään peiliä joka päivä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.