Juncker EU-vuoden odotetuimmassa puheessa: Euroopan unionin pystyttävä puhumaan yhdellä äänellä ulkopolitiikassa

Komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan komissio esittää muun muassa kellojen siirtelyn lopettamista. LEHTIKUVA/AFP

STT

Euroopan unionin on noustava kansainväliseksi toimijaksi ja puhuttava ulkopolitiikassa selkeämmin yhdellä äänellä. Tämä oli komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin kuuluvin viesti hänen viimeisessä unionin tila -puheessaan Ranskan Strasbourgissa.

Juncker valoi uskoa siihen, että Euroopalla on mahdollisuus vaikuttaa maailmanpolitiikkaan. EU:n aktiivisuus ulkosuhteissa ei hänen mukaansa ole pois jäsenmailta.

– Euroopan suvereenius ei ole muita vastaan. Eurooppa on avoimuuden ja suvaitsevaisuuden manner ja pysyy sellaisena.

– Euroopasta ei koskaan tule linnoitusta, joka kääntää selkänsä maailmalle tai kärsiville.

Euroopan unionin päätöksentekoa on vaikeuttanut se, että herkissä ulkopolitiikan kysymyksissä päätökset tehdään jäsenmaiden kesken yksimielisesti. Komissio esittää määräenemmistöpäätösten lisäämistä ulkopolitiikan kysymyksissä, jotka koskevat esimerkiksi ihmisoikeuksia. Niitä voitaisiin hänen mukaansa lisätä myös tietyissä verokysymyksissä.

Määräenemmistö täyttyy´, kun 55 prosenttia jäsenmaista eli käytännössä 16 jäsenmaata 28:sta kannattaa esitystä. Lisäksi ehdotusta kannattavien jäsenmaiden väkiluvun on oltava vähintään 65 prosenttia EU:n kokonaisväestöstä.

Euron asemaa vahvistettava

Vähän yllättäen Juncker puuttui myös yhteisvaluutta euron asemaan. Valuutan kansainvälistä asemaa pitäisi hänen mukaansa kasvattaa.

Komission mielestä on absurdia, että EU maksaa esimerkiksi 300 miljardin euron vuosittaisista energiatoimituksista 80 prosenttia dollareissa, kun toimituksista karkeasti vain kaksi prosenttia tulee Yhdysvalloista.

Komissio aikoo antaa aloitteita euron aseman vahvistamisesta vielä tämän vuoden aikana.

EU-vuosi pyörähti tänään käyntiin komission puheenjohtajan unionin tila -puheella EU-parlamentissa Strasbourgissa.

Juncker listasi aloitteita, joita komissio aikoo esittää vielä jäljellä olevan kautensa aikana. Yksi esityksistä on kellojen siirtelyn lopettaminen. Jäsenvaltioiden päätettäväksi jää, kumman ne valitsevat, kesä- vai talviajan.

Komissio hoputtaa yhä, että jäsenmaat sopisivat myös tulevien vuosien budjettikehysten periaatteista ennen EU-vaaleja.

Sisärajatarkastuksista halutaan eroon

Schengen-alueen sisäisistä rajatarkastuksista on päästävä Junckerin mukaan eroon. Jos tarkastuksia ei pureta, se on hänen mielestään kestämätön taka-askel Euroopalle.

Maahanmuuttokriisin takia osa EU-maista on ottanut väliaikaisesti käyttöön sisärajatarkastukset.

Itävalta, Saksa, Tanska, Norja ja Ruotsi ovat pyytäneet niihin luvan, joka umpeutuu marraskuussa. Myös Ranska tekee tarkastuksia, mutta maa on maahanmuuton sijaan vedonnut terroriuhkaan.

Komissio vetoaa jälleen kerran jäsenmaihin, että ne pääsisivät yhteisymmärrykseen turvapaikkapolitiikasta. Junckerin mukaan on kestämätöntä, että ratkaisuja tehdään nyt pelastusalus kerrallaan.

Rajavartijoiden määrään esitetään tuntuvaa lisäystä siten, että määrä kasvaisi 10 000:lla vuoteen 2020 mennessä. Komissio esittää myös palautusten tehostamista ja laillisten reittien vahvistamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kylpylähaaveista Padasjoella luovuttiin: tilalle lomakeskus hotelleineen, ravintoloineen ja 50 hengen lauteineen
  2. "Kesä on käytännössä menetetty": Risteily-yrittäjät ovat kovan paikan edessä, kun kotimaan matkailun nousu ei näy vesimatkailussa
  3. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  4. Urheiluseuratyöhön liittynyt lahtelainen Markku Hölsö teki heti tärkeän päätöksen, joka olisi muidenkin syytä tehdä
  5. 13-vuotias lahtelainen kesäyrittäjä Mikko Merimaa on hoitanut eläimiä koko elämänsä, ja tämä sai hänet hyppäämään kesäksi rengin saappaisiin
  6. Asikkalalainen Meitin Enerkia pyrkii palauttamaan poistuneita linjoja maaseututeille ja nostamaan joukkoliikenteen takaisin suosioon yhden miehen sekä biokaasun voimin
  7. Nuorten toimintaryhmä Inspis tarjoaa maksutonta musiikillista ohjelmaa kesäviikonloppuisin Pikku-Veskussa – sunnuntaisin kesäteatterilla järjestetään puistokaraoke
  8. Yön uutiskooste: Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista
  9. Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  10. Rahtiliikenne kulkee vilkkaasti Saimaan kanavassa, mutta risteilyalusten ja huviveneiden puuttuminen iskee matkailuun – "Tarkoittaa meille tuhansien yöpyjien menetystä"
  11. Henkilöauto ja moottoripyörä törmäsivät Iitissä
  12. Pääkirjoitus: Poliisihallitus esittää toimintavalmiuteen uusia tavoiteaikoja viidellä portaalla
  13. Anna-Tuulia Hautalan Esalainen: Enää ei auta muuttaa maalle meteliä pakoon
  14. Kiireinen kuski kaahasi kahtasataa Nelostiellä Lahdessa
  15. "Ajaa voi vaikka työhanskoilla" – maastopyöräilyn aloittamiseen tarvitsee vain kaksi varustetta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.