Sinivuokko kukkii Lahdessa, näsiä Asikkalassa – kasvitieteilijän mukaan kevään merkit ovat helmikuussa tavattomia, mutta eivät yllättäviä

Sinivuokolla on kukat Lahden Anttilanmäellä. Heljä Laine
Päivi Piirainen

Päivi Piirainen

Tiistaina saatiin ensimmäiset sinivuokkohavainnot Lahdesta. Näsiä on puhjennut kukkaan Asikkalan Salonsaaressa. Tavanomaisesti sinivuokot ja näsiät kukkivat eteläisessä Suomessa vasta huhtikuussa.

Varhaiset kevään merkit huomasivat Etelä-Suomen Sanomien lukijat, lahtelainen Heljä Laine ja asikkalalainen Ilkka Kamppila.

Heljä Laine löysi kukkapenkistään Anttilanmäeltä kukintaansa aloittavan sinivuokon.

– Samassa penkissä krookuksessa on jo lehdet ja salkoruusussa pienet nuput. Normaalistihan salkoruusu kukkii vasta heinäkuun puolella. Raparperissa on peukalonkokoiset alut. Linnut kuhertelevat ja talitintit ovat vallanneet jo pesäpaikat, Laine kertoo havainnoistaan.

Samana päivänä kun Laine löysi Lahdesta kukkivan sinivuokon, vääksyläinen Ilkka Kamppila löysi kukkivan näsiän Asikkalan Salonsaaresta.

– Avoimella paikalla aivan tien vieressä kukkii kaksi näsiää, Kamppila kertoo. Koskaan aiemmin Kamppila ei ole törmännyt näin varhain kukkiviin yksilöihin.

Näsiä kukkii Asikkalan Salonsaaressa. Ilkka Kamppila

Kasvitieteilijä Seppo Vuokon mukaan viimeaikaiset lämpötilat huomioiden sinivuokkoja ja näsiöiden kukinta ei oikeastaan ole kovin suuri ihme. Viime päivinä lämpötila on pysynyt plussan puolella ja saanut kasvien sisäisen kellon herättelemään kukinnan.

– Kun vain lämmintä riittää, kasvit avaavat kukkansa, Vuokko sanoo.

– Tavatonta on se, että kukinta tapahtuu helmikuussa.

Pikkupakkaset eivät sinivuokkoja ja näsiöitä vielä kiusaa, mutta pidempi pakkasjakso vie kukinnan. Seppo Vuokko kuitenkin lohduttaa, että koko kasvi ei kuole, vaikka kukinta hukkaan menisikin.

– Suomessa kevät on aina oikullinen, mutta onneksi kasvit sietävät lämpötilojen vaihtelut hyvin.

Luontotoimittajana ja kasvitieteilijänä tunnettu Seppo Vuokko asuu Lahdesta satakunta kilometriä itään päin Savitaipaleella. Siellä kevään merkit eivät vielä ole yhtä selvät kuin Lahden seudulla.

– Koivut alkavat heräillä ja niiden silmut turvota. Muuten metsässä kevään merkkejä ei vielä juuri puista näe.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut