Lahti sai palkinnon keskustelukulttuurin kehittämisestä

Millamari Uotila

Lahden kaupunki on saanut Suomen dialogiteko 2019 -tunnustuksen keskustelukulttuurin parantamisesta.

Erätauko-säätiö valitsi vuoden dialogiteoksi Lahden kaupungin Erätauko-verkoston ja kaupungin työntekijöiden dialogitaidot. Erätauko on Sitran kehittämä rakentavan keskustelun menetelmä.

Erätauko-tilaisuuksissa tähdätään ratkaisujen sijaan rakentavaan keskusteluun ja erilaisten näkökulmien ymmärtämiseen, tiedotteessa kuvataan.

Palkintoperustelujen mukaan Lahden kaupunki on valtakunnallinen suunnannäyttäjä dialogissa sekä asukkaiden kanssa että kaupungin oman organisaation sisällä.

– Keskusteleva ja erilaisia ihmisiä yhteen kutsuva Lahden kaupunki on hieno esimerkki siitä, miten tässä kummallisuuksien maailmassa pyritään lisäämään ymmärrystä itsestä, muista ja maailmasta, kertoo Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka tiedotteessa.

Erätauko-menetelmä on ollut käytössä Lahdessa noin vuoden ajan. Sinä aikana Erätauko-koulutuksiin on osallistunut yli 50 kaupungin työntekijää ja yli 800 henkilöä on osallistunut keskustelutilaisuuksiin. Kaupungin työntekijät ovat keskustelleet esimerkiksi työnantajamielikuvasta, nuorisotyöttömyydestä, sairauspoissaoloista ja kaupungin strategian merkityksestä.

Lahtelaisten kanssa on paneuduttu muun muassa Lahden maineeseen ja kaupungin, asukkaiden ja yhdistysten väliseen yhteistyöhön.

Lahti yrittää parantaa päätöksenteon ilmapiiriä – "Kaikki valtuutetut eivät halua käyttää puheenvuoroja, koska niitä arvostellaan"

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut