Sykkeen R-kioski Lahdessa lahjoitti 1000 euroa urheiluseura Salpikselle

Sykkeen R-kioski Lahdessa lahjoitti Salpikselle 1 000 euroa Ärrä tekee hyvää paikallisesti -kampanjan kautta. R-kioski Syke

Sohvi Auvinen

Lahdessa kauppakeskus Sykkeessä sijaitseva R-kioski on lahjoittanut 1 000 euroa hollolalaiselle urheiluseuralle Salpikselle.

Lahjoitus on osa R-kioskien valtakunnallista Ärrä tekee hyvää paikallisesti -ohjelmaa, jonka kautta R-kioskit tukevat paikallisia yhdistyksiä ja toimijoita.

Ohjelma rahoitetaan hodarien myynnillä: jokaisen myydyn hodarin hinnasta viisi senttiä ohjataan hyväntekeväisyyteen. Kahden kuukauden jakson aikana kahdeksan eniten rahaa kerännyttä R-kioskia pääsee lahjoittamaan 1 000 euroa valitsemalleen kohteelle.

Marras- ja joulukuun 2019 jaksolla Sykkeen R-kioskin lisäksi Hollolassa Keskuskatu 11:ssä sijaitseva R-kioski lahjoitti 1 000 euroa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hollolan yhdistykselle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Suur-Hollola-ajo täyttää Lahden seudulla auki olevat hotellit – "Minilomille alkaa riittää kysyntää"
  2. Polttareitaan viettäneen kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin musiikkiesitys herätti huomiota Lahden torilla – "Mahtavaa olla Lahessa"
  3. Hykyn toimitusjohtaja Marina Erhola irtisanoutui THL:n ylijohtajan tehtävästä – "Ratkaisu tuntui oikealta"
  4. Henkilöauto suistui tieltä Lahdessa – katkaisi valopylvään ja puun
  5. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt aiheuttavat uusia liikenteen poikkeusjärjestelyjä – lue tästä useita katuja koskevat muutokset
  6. Koronapelot laimentuivat – suomalaiset ryntäsivät ostamaan lomamatkoja Välimerelle
  7. Vastaa kyselyyn: Miten sinä vietät kesälomasi tänä kesänä? Kerro meille!
  8. Pelicansin Alex Lindroosin alkukesä ollut totutusta poikkeava: "Onhan se hieman outoa"
  9. Mansikkatilan kesätyösopimuksista syntyi riitaa, kun työn alkamispäivämäärä lykkääntyi: viljelijän mukaan maataloustyön luonne on vakioporukalle itsestäänselvyys
  10. Perinteiset Lahden Kalamarkkinat perutaan tältä vuodelta koronaviruspandemian vuoksi
  11. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä pyrkii puuttumaan alaikäisten mielenterveyden häiriöihin yhä varhaisemassa vaiheessa
  12. Lahden konserttitalon taustayhtiöiden rikostutkinta venyy syksyyn – Poliisi vaikenee täysin, mitä asiassa on selvinnyt
  13. Lukijalta: Lahti Events vastaa KymiRingistä Jorma Ratialle
  14. Mies jätti 196 euron taksikyydin maksamatta
  15. Lukijalta: Suomen mansikkasatoa pelastamassa – mikä meni pieleen?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.