Hakesiilo alkoi savuta Asikkalassa, pelastuslaitos riensi apuun

Krista Koivisto

Krista Koivisto

Hakesiilo alkoi savuta perjantaina aamupäivällä Asikkalan Kopsuontien varressa. Paikalle lähti useita Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen yksiköitä. Kun ensimmäiset yksiköt pääsivät paikalle, siilo savutti edelleen, mutta näkyviksi liekeiksi savuaminen ei ehtinyt edetä.

Savuttava siilo oli pienehkö, ja hake tyhjennettiin siilosta. Tilanne saatiin hallintaan ja se oli käytännössä ohi noin puolessa tunnissa.

Savuttaneen siilon läheisyydessä oli rakennus, mutta se ei ollut vaarassa. Kukaan ei myöskään hengittänyt savua tai muutoin loukkaantunut. Siilon vahingot jäivät aineellisiksi.

Heinolan päivystävän palomestarin Vesa Läderbergin mukaan savuttavat tai palavat siilot pyritään aina mahdollisuuksien mukaan tyhjentämään, koska silloin palon sammutus on helpompaa kuin jos hake on siilossa. Yleisesti ottaen siilot voivat Läderbergin mukaan olla vaikeita sammutettavia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.