Saako Lahdesta alkunsa saanut yksityistämistä suitsiva kansalaisaloite yhtä suuren suosion kuin Jyväskylän vesihuoltotapaus?

Sähköverkon, vesilaitoksen tai sote-palveluiden yksityistämishankkeita tulee ihmisten silmille nyt sitä tahtia, että lainsäädäntö on jäänyt kehityksessä jälkeen. Niinpä ryhmä päijäthämäläisiä vaikuttajia on käynnistänyt kansalaisaloitteen, joka tähtää siihen, että julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistämistä rajataan lailla tehtäväaluekohtaisesti. Ryhmä toteaa tiedotteessaan, että "yksityistäminen ei ole korjannut ongelmia, vaan pikemminkin vaikeuttanut kokonaisuuden hallintaa ja paikoin johtanut laadun heikkenemiseen".