Ihmeiden aika ei ole ohi: Heinolan lintutarhan Axel-papukaija löytyi Lahdesta

Varastettu palmuaratti Axel pääsi takaisin kotiin. Ensi yö ratkaisee, selviääkö Axel reissusta. Olli Vuori / Heinolan lintutarha

Nina Räty, Ari Viuhko

Torstai on toivoa täynnä, Axel palasi kotiin! Näin kirjoitti Heinolan lintutarhan hoitaja Olli Vuori Facebookiin torstaina alkuiltapäivästä. Yli kymmenen päivää kateissa ollut palmuaratti Axel löytyi hengissä. Se varastettiin lintutarhalta maanantain vastaisena yönä 3. helmikuuta.axel

Papukaija löytyi torstaiaamuna Lahdesta Launeen Prisman parkkihallista. Kaksi naista oli menossa ostoksille, kun he huomasivat möykyn seinän vieressä. Se osoittautui Axel-papukaijaksi.

Naiset saivat Jokimaan löytöeläintalolta kuljetuslaatikon, jolla he toivat väsyneen papukaijan takaisin kotiinsa Heinolan lintutarhalle.

– En tiedä, kummat iloitsivat enemmän, Axel ja sen lintukaverit vai henkilökunta. Mutta hetki oli suuri, Axel kiipesi orrelleen ja alkoi heti syödä vuoroin hedelmiä ja siemeniä. Laitoimme sekaan myös ravintogeeliä, kertoo helpottunut Vuori.

Appelsiini maistui kotiorrella pitkän reissun jälkeen. Olli Vuori / Heinolan lintutarha

Aterian jälkeen Axel alkoi torkkua.

– Kyllä se siitä nousee, kun saa energiaa. Ensi yö on ratkaiseva. Jos elimistö on kuivunut niin huonoon tilaan, ettei se enää ime ravintoa, niin sitten lintu voi vielä kuolla.

Axel-papukaija selviytyi yön yli - "On oma itsensä ja syö hyvin"

Vuori arvioi, että lintu olisi viety lintutarhan palautusvetoomuksen jälkeen parkkihalliin keskiviikkoiltana tai torstaiaamuna.

– Onneksi oli sula yö, siellähän on yhtä kylmä kuin ulkona. Se olisi muuten paleltunut äkkiä. Lintu oli aika heikossa kunnossa, pää nuokkui, joten se tuli meille ihan varmaan viimeisillä hetkillä. Lintu ei todennäköisesti ole vieraaseen paikkaan vangittuna suostunut syömään mitään, mikä on heikentänyt sen vointia.

Vuori kiittää lämpimästi Axelin löytäjiä. Naiset eivät halua julkisuutta, mutta ovat ennenkin toimittaneet loukkaantuneita lintuja tarhalle hoitoon.

Heinolan lintutarhan Axel-papukaija on yhä kateissa – "Jos lintu on vapautettu ulos, se on jo kuollut"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.