Lukijalta: Lakon uhka väijyy kunta-alalla

Sami Korkiakoski

Kun joku väittää lehden tekstaripalstalla, että kiky-tunnit poistuvat, niin se ei ole totta. Keväällä vasta tiedetään, mikä on kaikkien sopimusalojen tilanne.

Viime työmarkkinakierroksella uhkana oli Juha Sipilän (kesk) langettamat pakkolait (uhkailua viime hallitukselta).

Nyt tällä työmarkkinakierroksella halutaan kiky-tunnit pois kaikilta sopimusaloilta. Etenkin naisvaltaiset alat ovat olleet huonossa asemassa, kun kikytunnit ovat olleet rasitteena ja korotukset ovat marginaalisia.

Epäilenpä vaan, että kuntatyönantajat tuskin suostuvat peräytymään tavoitteestaan.

Silloin alkavat työntekijäjärjestöt toimimaan. Ensin tulee ylityökielto sekä vuoronvaihtokielto ja sitten sopimuksettomana aikana iskee lakko, jos työmarkkinasopimukseen ei neuvottelupöydissä päästä.

Liitot seuraavat käytännössä toisten liittojen aikaansaannoksia työmarkkinapöydissä: kuinka paljon tulee korotuksia, poistuvatko kikytunnit jne.

Käytännössä lakon aikana työpaikkaan perustetaan lakkotoimikunta, joka valvoo ettei lakonalaisia töitä tehdä. Vain liittoon kuuluva saa liiton lakkoavustusta, joten kannattaa järjestäytyä ja liittyä omaan ammattiliittoon.

Sopimuksen tultua lakko on purettava välittömästi ja työrauhan on palattava työpaikoille.

Pääkirjoitus Jäähyväiset kiky-tunneille

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.