Kaljavarkaiden matka päättyi poliisin haaviin Lahdessa

Janne Nieminen

Kaksi olutvarkaissa käynyttä miestä jäi keskiviikon vastaisena yönä kiinni Lahdessa.

Miehet olivat murtautuneet puolen yön aikaan Holmassa sijaitsevaan varastotilaan ja vieneet mukaansa pari laatikkoa olutta.

Vartija seurasi paikalta poistunutta pakettiautoa, jonka poliisi myöhemmin tavoitti Launeella.

Noin 45-vuotias kuljettaja oli alkoholin vaikutuksen alaisena, ja poliisi otti hänet kiinni törkeästä rattijuopumuksesta ja varkaudesta epäiltynä. Matkustajana ollutta noin 35-vuotiasta miestä epäillään niin ikään varkaudesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jo tuhannet yritykset pyytäneet lyhennysvapaata lainoihinsa - "Erityisesti pienten yritysten tilanne on erittäin vaikea"
  2. Iitin kunta aloittaa yt-neuvottelut, esillä lomautukset
  3. Lahtelainen Reijo "Repe" Ruohola ei malttanut jäädä eläkkeelle vaan pisti pystyyn uuden yrityksen – " Pää pysyy terävänä jos jotain touhuaa"
  4. Nastolan skeittiparkin rakentaminen siirtyy ensi vuoteen
  5. Kuinka etäkoulu sujuu teidän perheessänne? Etlari tekee juttua koulunkäynnistä juuri nyt ja pyytää oppilaiden ja vanhempien tarinoita
  6. Korona-ajassa jotain hyvääkin: Yritykset keksivät uusia ansaintatapoja – Ginitislaamo tekee käsidesiä, kukkakauppa myy autokaistalta
  7. Lahden torilla on lähes autiota: tällaista "markkinapäivää" ei ole ennen nähty
  8. Lahtelaiskoulujen etäruokailu kerää vahvasti suosiota – satoja ateriapakkauksia on silti jäänyt jakamatta
  9. Lahden keskustan ilmaiset parkkipaikat tuovat helpotusta ravintoloitsijoille - "Tämä on niin hyvä idea, että tätä kannattaa jatkaa koronan jälkeenkin", sanoo Mamma Marian toimitusjohtaja
  10. Chiméne Bavardin Esalainen: Etäkoululaisten äitinä ei ole aina helppoa, varsinkin jos pitää askarrella
  11. Lahden Mukkulan ostoskeskuksen polttajia ei pystytty tunnistamaan videolta – kahden miehen syytteet kaatuivat käräjillä
  12. Lastensuojeluilmoitusten määrä kääntyi laskuun koulujen sulkemisen jälkeen, mutta se ei ole hyvä uutinen – "Koko Suomi keskittyy muihin asioihin"
  13. 1.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Varmistettuja tartuntoja yhteensä 32 - "Sairaalahoitojaksot vaihdelleet muutamasta päivästä useampaan viikkoon"
  14. Pääkirjoitus: Lahtikin huutaa valtiolta apua selviytyäkseen koronakriisistä
  15. Kananmuna on elämän symboli – kokeile sitä leivonnassa ja pääruuissa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.