Valtteri Bottas ryhtyy Vääksyn Konepisteen osakkaaksi

Formulakuljettaja Valtteri Bottas lähtee osakkaaksi veneilyliiketoimintaan. Juha Tanhua

Formula 1 -kuljettaja Valtteri Bottas ryhtyy asikkalalaisen Vääksyn Konepiste Oy:n osakkaaksi.

Ajatus veneily- ja moottoriajoneuvoliikkeen osakkeenomistajuudesta syntyi Bottaksen mukaan pikkuhiljaa.

– Vääksyn Konepisteen edustamat laitteet kuuluvat kiinteästi omaan vapaa-aikaani, ja aktiivisen urheilu-uran jälkeen kenties vielä enemmän. Vuosien varrella olen oppinut tuntemaan yhtiön henkilökuntaa ja omistajia, Bottas kertoo tiedotteessa.

Vääksyn Konepisteen toimitusjohtaja ja yksi pääomistaja Janne Korhonen sanoo, että ratkaisu osuu sopivasti ajankohtaan, jossa yritys on hiljattain vienyt läpi sukupolvenvaihdoksen.

– Valtterin mukaantulo ikään kuin sinetöi tämän vaiheen ja avaa luonnollisesti paljon mahdollisuuksia myös tulevaisuudessa, Korhonen toteaa tiedotteessa.

Kommentti: Bottakselta MM-hopean arvoinen uran paras suoritus

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden torilla kotimaisen mustikan hinta on laskenut edellisvuodesta – katso, miten Lahti sijoittui neljän kaupungin hintavertailussa
  2. Maskit ovat paikoin lopussa Lahdessa, täydennystä luvassa lähipäivinä – "Kertakäyttöisten suusuojien saatavuus on tällä hetkellä taattu"
  3. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  4. Kaavoittajan mukaan Lahdessa sijaitsevan Tapanilakodin yksikön toiminta on asemakaavan vastaista – Kädenväännön toinen osapuoli on kannellut viranomaistoiminnasta
  5. Hiroshimasta ja Nagasakista 75 vuotta, kynttilät syttyvät Lahdessa ja Vääksyssä
  6. Henkka ja Kivimutka punoivat suunnitelmiaan vajassa Kerinkalliolla – oikeanmuotoista leipää haettiin kiireellä kaupasta elokuvan kuvauksissa
  7. Näppis: Henna on kieltämättä radan varressa mutta ennen kaikkea moottoritien melussa. Nelostien jyrinä yötä päivää. Käykää kuuntelemassa.
  8. Vili Uuskallion näkökulma: Yhtymän johto onnistui, mutta sitten Lahti veti maton alta
  9. Henkilöauto suistui tieltä Kärkölässä
  10. Lukijalta: Miksi en kannata sote-yhteisyritystä?
  11. Ihmismassa täytti Lahden markkinat, turvavälit unohtuivat vilskeessä
  12. Yllättävä trendi paljastui peruskoulun ysiluokkalaisten päättötodistuksista – nyt tutkitaan, saavatko oppilaat liian hyviä numeroita
  13. Libanonissa sattuneen räjähdyksen uhriluku jatkaa kasvuaan, ainakin 135 on kuollut - lue yön uutiskooste
  14. Pääkirjoitus: Keskustan puheenjohtajakisa edelleenkin kahden kauppa
  15. Tukkirekka paloi hinauskuntoon Messiläntiellä Lahdessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.