HS: Verottaja tutkii tietovuotoa Mansaaren veroparatiisista

Verohallinto tutkii, löytyykö Mansaarilta vuodetuista tiedoista viitteitä suomalaisten tahojen tekemästä veronkierrosta. Lehtikuva / Vesa Moilanen

STT

Suomen verottaja tutkii mittavaa tietovuotoa, joka on lähtöisin Britannian ja Irlannin välillä sijaitsevalta Mansaarelta, kertoo Helsingin Sanomat. Tiedot on vuodettu Cayman National -pankista ja julkaistu haettavassa muodossa netissä.

Tiedostoista löytyy osumia muun muassa sanoille Finland, Helsinki ja Nordea .

Mansaarta pidetään veroparatiisina, mutta siellä sijaitsevan pankin käyttäminen ei ole itsessään laitonta. Verottaja käy aineiston läpi selvittääkseen, löytyykö siitä viitteitä suomalaisten verovelvollisten harjoittamaan veronkiertoon.

Verohallinnon yritysveroyksikön ylitarkastaja Timo Puiro sanoo Helsingin Sanomille, että vuotoa voidaan laajuudeltaan verrata Panaman papereihin, joita on myös tutkittu Suomessa. Verottajan selvitykset Panaman papereista ovat loppusuoralla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yhteys Lahden Myllysaareen on nyt poikki, silloista huonokuntoisin saa uudet puupalkit
  2. Nyt pitää tehostaa pintojen putsausta – lue siivousvinkit virusten karkotukseen
  3. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  4. Videokonsertti: Katso ja kuuntele Sinfonia Lahden konsertti tästä
  5. 8.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Koronatartuntojen määrä ei ole kasvanut - Päijät-Hämeessä 46 tartuntaa
  6. Uskaltaako kotiinsa tilata nyt siivoojaa? Lahtelainen siivousalan yrittäjä kertoo, miten vastuullinen epidemiasiivoaja toimii
  7. Yle: Pankin työntekijä tunnusti kavaltaneensa lähemmäs miljoonan
  8. ESS ei saa syytteitä kunnianloukkauksesta: "Uutinen vastaa sisällöltään niitä tietoja, joita kaupungintalon tapahtumista on saatu"
  9. Järvien vedenpinnat ajankohtaan nähden ylhäällä Hämeessä, samoin pohjaveden tasot
  10. Sinfonia Lahden muusikot soittivat Finlandiaa kodeissaan, videosta tuli nettihitti – näin se tehtiin
  11. Iisalmen Sanomat: Itä-Suomen avi otti valvontaansa Attendon hoivakodin, jossa kahdeksan vanhusta kuoli koronaan
  12. Kaahari autoili Uudeltamaalta Hämeeseen, poliisi joutui takaa-ajoon - piikkimatto ja etälamautin käytössä Hollolassa
  13. Lahden LAD-taidekeskukseen tulee jättimäinen muraali
  14. Voice of Finland -kilpailun valmentajia itkettänyt orimattilalainen Henry Friman haluaa olla sinivalkoinen ääni ja tunteiden tulkki
  15. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.