Kalle Veirto: Algoritmit, kengänkiillottajat ja vaalikalja

Kalle Veirto

Yksikään parlamentti maan päällä ei edusta vähääkään siitä, mitä kutsutaan äänestäjäkunnaksi. Aki Kaurismäen kauniin -elokuvan kengänkiillottajaa emme koskaan voisi nähdä Ranskan parlamentissa.

Näin sanoi ranskalainen kirjailija Eric Vuillard Etlarin kulttuurisivuilla joku viikko sitten. Vuillardia haastateltiin, koska  häneltä on ilmestynyt suomeksi pienoisromaani .

Se kertoo muutamasta natsien 2. maailmansodan aikaisesta manööveristä, jotka olivat koko vanhan eurooppalaisen eliitin eli saksalaisen teollisuuden, brittiministerien ja ranskalaisten poliitikkojen hiljaisia kompromisseja.

Semmoisia ne eliitit ovat, ymmärtäväisiä. Toisiaan kohtaan.

Suomen poliittiseen perinteeseen Vuillardin kengänkiillottajavertaus ei osu. Meillä on entinen kaupan kassa pääministerinä ja askarteluohjaaja hoitaa kuntaministerin pestiä. No, toki Sanna Marin on sittemmin valmistunut maisteriksi ja Sirpa Paaterolla on yliopisto-opintoja.

Noin 70 prosentilla istuvista kansanedustajista on korkeakoulututkinto. Kuuden opintie on jäänyt perusasteeseen. Äänestäjät ovat toista maata. Kaikista äänioikeutetuista korkeakoulutettuja on vajaa neljännes. Pelkän peruskoulun varassa on 24 prosenttia.

Ongelma? Ehkä. Kuten Vuillard sanoo: Kaikkien suvereniteettia harjoittavat tosiasiassa muutamat.

Männä viikolla Yleisradio esitti elokuvan . Siinä kuvattiin hauskasti ja terävästi, millä juonilla äänestäjien enemmistö saatiin Saarivaltakunnassa kääntämään selät EU:lle.

Ytimessä oli kolme asiaa: kampanjapäällikkö Dominic Cummingsin oikea analyysi ”hiljaisen enemmistön” tunnetiloista, algoritmien voimalla epävarmoihin kohdistettu kampanjointi sekä ääriääliöiden kippaaminen kuormasta.

Jotkut pitävät tällaista vaalivaikuttamista vääränä, koska sen perustana ei ole oikea tieto, oman vaihtoehdon vahvuudet eikä reilu kilvoittelu. Mutta miksi vaaleissa ei käytettäisi niitä kaikkia väkivallattomia keinoja, jotka ovat jo bisneksessä arkipäivää?

Halutaan tai ei, samat temput tulevat osaksi Suomen vaaleja. Miten siihen vastataan? Entistä tiukemmalla asiajournalismilla ainakin.

Nukkuvat on myös syytä potkia hereille. Cummings teki sen algoritmeillään, Suomi voi vetää väen uurnille rahalla ja vaalikarnevaalilla.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa jokaiselle vaalipäivänä äänioikeuttaan käyttävälle kymppi kouraan. Pihamaalle telttaa ja täkyä, teltassa ilmaiset vaalikahvit, pullat ja oluet kunnon kansalaisille. Valtio kilpailuttaa hinnat kohdilleen.

Arvelisin äänestysprosentin nousevan näillä täkyillä yli 80:n, joka saavutettiin eduskuntavaaleissa viimeksi 1983. Kunnianhimoinen tavoite on vuoden -62 tulos: 85,1%.

Vaalikarnevaalien voimalla saisimme tietää kansan tahdon, ja päälle raisut bileet. Voimasuhteet eduskunnassa tulisivat muuttumaan, luultavasti niin että demarien, persujen, kommunistien ja ns. muiden suhteellinen osuus kasvaisi.

Niitä puolueita, joilla on jo vauraan koulutetun väen ja siten uskollisimmin äänestävien kannatus, karnevaali ei suosi. Mutta epäreiluksi raakaa kansanvaalia ei silti voi väittää. Aito demokratia tarvitsee turvakseen kengänkiillottajia ja tyhmiä kysymyksiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.