Uusi palvelutori avautuu Triossa maanantaina – tuhannen neliön tiloihin myös asiakkaiden media- ja käsityöpaja

Palvelutorin ideana on koota julkisia palveluita samaan tilaan. Ronja Koskinen

Millamari Uotila

Lahden palvelutori avautuu kauppakeskus Trion toisessa kerroksessa maanantaina 13. tammikuuta. Palvelutori kokoaa samaan tilaan ison joukon julkisia palveluita. Noin tuhannen neliön tiloissa aloittavat muun muassa kaupungin asiakaspalvelu Lahti-Piste, asumisneuvonta, maahanmuuttajille palveluja tarjoava Kotouttamo, työ- ja elinkeinotoimiston palveluohjaus, Kelan palvelupiste ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ohjaus- ja neuvontapalvelut.

Maaliskuussa hyvinvointiyhtymä avaa palvelutorin naapuriin myös silmätautien klinikan uuden toimipisteen.

Asiakkaille tietokoneita ja ompelukoneita

Palvelutorilla on myös erilaisia tiloja kokouskäyttöön ja muuhun toimintaan. Mediapajalla voi käyttää tietokonetta ja käsityöpajalla ommella vaikka ompelukoneella. Tilat ovat maksuttomia asukkaille ja yleishyödyllisille yhdistyksille.

Osallistumistila Kympissä voi tutustua ja osallistua Lahden kaupunkiympäristön suunnitteluun. Asiantuntijat ovat paikalla keskiviikkoisin.

Palvelutorin avajaisia vietetään 21. tammikuuta. Päivän aikana tarjolla on monenlaista ohjelmaa. Kaupunginjohtaja Pekka Timonen on tavattavissa aamupäivän aikana.

Alun perin tavoitteena oli, että palvelutori olisi avautunut jo marras-joulukuun vaihteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lappu luukulla ja ovet säpissä – katso kuvat koronaviruksen hiljentämästä Lahden keskustasta
  2. Naapurit paljastivat huumeviljelmän – lahtelaismies kasvatti kannabista asunnossaan
  3. Pelicans-pomo myöntää palkkojen myöhästymisen, mutta kiistää osan Ylen tiedoista: "Tällaista emme ole viestittäneet"
  4. 3.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Neljä uutta tartuntaa todettu, tartuntoja nyt yhteensä 41
  5. Padasjokelaissyntyinen journalisti Paula Vilén seuraa Atlantin takana kaikkien aikojen katastrofia – koronavirustartunta tappaa amerikkalaisia enemmän kuin Vietnamin sota
  6. Saksalaisyritys Layher sijoittaa toimintojaan Hollolaan – työllistää syksyllä noin 10 henkilöä
  7. Mediatalo Keskisuomalainen lomauttaa koronaviruksen takia – johto leikkaa palkkojaan
  8. Nastolassakin myyntinäyttelyä pitäneet taidekauppiaat tuomittiin petoksista ja väärennyksistä – oikeus tuomitsi "aidot picassot" menetettäviksi valtiolle
  9. Pikavippiyhtiön toimitusjohtaja ennakoi maksuhäiriöaaltoa – perintään joutumisen voi välttää sopimalla eräpäivän siirrosta tai maksuvapaasta kuukaudesta
  10. Espanjassa arki koronaviruskriisissä on yhä tiukempaa, kertoo Torreviejassa talvea viettävä lahtelainen Annika Ardin
  11. Asikkalan kunta aloittaa yt-neuvottelut – ei irtisanomisia, lomautukset mahdollisia
  12. Lahden seudun työllisyysjohtajaksi valittiin Heli Okkonen
  13. Lahdessa ajelleelta huumekuskilta löytyi kynäpistooli ja räjähdenalleja
  14. Heinolan kaupunki aloittaa yt-neuvottelut – etsitään korvaavia töitä, edessä mahdollisesti myös lomautuksia
  15. Kaupungin tarjoama asiointiapu kiinnostaa Lahdessa – ensimmäisellä viikolla lähes 250 yhteydenottoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.