Levyraati-ohjelmasta tunnettu Klaus "Klasu" Järvinen on kuollut - lue yön uutiskooste

Musiikkineuvos Klaus Järvinen viihdytti yleisöä Lahden jazztorilla Ogeli big bandin kanssa elokuussa 2003. Katja Luoma / ESS-arkisto

 STT

Levyraati-ohjelmasta tuttu musiikkineuvos Klaus "Klasu" Järvinen on kuollut, kertoo hänen tyttärensä Päivi Järvinen STT:lle. Järvinen kuoli Malmin sairaalassa Helsingissä perjantai-iltana. Hän oli 83-vuotias.

Järvinen oli musiikkikasvatuksen ja kevyen musiikin koulutuksen pioneeri. Hän perusti vaimonsa Seija Järvisen kanssa vuonna 1971 Oulunkylän Pop & Jazz -opiston, josta tuli myöhemmin Pop & Jazz Konservatorio.

Järvinen oli koulutukseltaan musiikkipedagogi ja klarinetisti.

Suuri yleisö oppi tuntemaan Klaus Järvisen Levyraati-televisio-ohjelmasta, jonka vakituisena tuomarina hän toimi vuosina 1976–1989.

Kansalaiset soisivat hoitajille ja siivoojille palkankorotukset

Enemmistö suomalaisista katsoo, että kuntatyöntekijöistä erityisesti sairaanhoitajat, lastenhoitajat ja siivoojat ansaitsisivat palkankorotukset. Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksessa yli puolet nostaisi näiden kolmen ammattiryhmän palkkoja seuraavalla tulokierroksella.

Vastanneista lähes puolet haluaisi sitä vastoin alentaa kunnan- ja kaupunginjohtajien palkkoja. Toimistotyöntekijöiden, terveyskeskuslääkärien ja kiinteistönhuoltajien palkat haluttiin jättää ennalleen.

M/S Romantic rohmusi kaikki Venlat, joihin oli ehdolla

Minisarja M/S Romantic kahmi eilisiltana palkintoja Kultainen Venla -gaalassa, jossa palkittiin viime vuoden parhaat tv-ohjelmat ja niiden tekijät.

M/S Romantic sai parhaan draamasarjan palkinnon, ja sarjassa risteilyisäntä Jockea esittävä Hannu-Pekka Björkman pokkasi parhaan miesnäyttelijän pystin. Lisäksi sarjan takana olevat Jani Volanen ja Tommi Korpela voittivat vuoden käsikirjoittajan palkinnon ja Volanen vielä vuoden ohjaajan pystin fiktio-kategoriassa.

Parhaan naisnäyttelijän palkinnon sai Matleena Kuusniemi roolistaan Koukussa-draamasarjassa. Parhaana komediasarjana palkittiin jo toista kertaa C Moren Sunnuntailounas.

Valinnat tekivät yli 500 Televisioakatemian jäsentä esituomariston valitseman alustavan listan pohjalta. Yleisö sai äänestää kahdessa kategoriassa, ja se valitsi vuoden parhaaksi ohjelmaksi YleX Naurumaratonin ja parhaaksi esiintyjäksi Arman Alizadin.

HS: Finanssivalvonta tutkii Nokian osakkeen poikkeuksellisen romahduksen lokakuussa

Finanssivalvonta on aloittanut alustavan selvityksen verkkolaiteyhtiö Nokian poikkeuksellisesta pörssiromahduksesta lokakuussa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Nokia julkaisi lokakuussa sijoittajat säikäyttäneen osavuosikatsauksen, jossa se muutti arvionsa kannattavuuden kehittymisestä huonommaksi, kertoi 5g-tekniikan kehittämisen vaikeuksista ja keskeytti osingon maksamisen voidakseen investoida 5g:hen. Yhtiön osake romahti samana päivänä pörssissä 23 prosenttia.

Finanssivalvonta selvittää, miksi yhtiö kertoi huomattavasti synkentyneistä näkymistä vasta lokakuussa. Yhtiön toimitusjohtaja on sanonut aiemmin, että tietoja ei pantattu.

Lähtölaskentakello ja juhlakolikko - Britannian hallitus kertoi brexit-päivän suunnitelmistaan

Britannian hallitus juhlistaa maan EU-eroa tammikuun lopussa muun muassa lähtölaskentakellolla ja erikoiskolikolla. Big Benin kellon soittamisesta brexitin juhlistamiseksi sen sijaan kiistellään yhä.

Tammikuun 31. päivän iltana pääministerin virka-asunnon seinille Downing Streetillä heijastetaan lähtölaskentakello. Pääministeri Boris Johnson myös pitää erikoispuheen. Valtiovarainministeriö puolestaan julkaisee 50 pennyn juhlakolikon.

Sen sijaan parlamentin kellotornin ikonista Big Ben -kelloa ei välttämättä soiteta brexitin kunniaksi. Kellotorni on remontissa, eikä hallitus aio maksaa mekanismien asentamisesta. Kellon soittamiseksi on kuitenkin käynnissä joukkorahoituskampanja. (Lähde: AFP)

Helenius kohtaa maaliskuussa New Yorkissa voittamattoman puolalaisen Kownackin

Ammattinyrkkeilijä Robert Helenius nousee seuraavan kerran kehään maaliskuun alussa New Yorkissa. Helenius kohtaa 7. maaliskuuta Brooklynissa puolalaisen Adam Kownackin.

Ottelua mainostetaan tiedotteen mukaan WBA-liiton MM-karsintaotteluna.

Brooklynissa lapsesta asti asunut 30-vuotias Kownacki on voittanut kaikki ammattilaisuransa 20 ottelua. Heleniuksella on 32 ottelusta kolme tappiota.

Helenius otteli Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa heinäkuussa, jolloin hän kärsi Minneapolisissa tappion Gerald Washingtonille. Tuon tappion jälkeen suomalaisnyrkkeilijä otteli marraskuun lopussa Virossa brasilialaista Mateus Roberto Osoriota vastaan ja otti helpon voiton kesystä vastustajasta.

Aho katkaisi maalittoman putkensa, Carolina hävisi

Sebastian Aho onnistui ensimmäistä kertaa tämän kalenterivuoden aikana maalinteossa, kun Carolina Hurricanes hävisi Anaheim Ducksille jääkiekon NHL:ssä.

Aho vei Carolinan johtoon avauserässä ohjaamalla Joel Edmundsonin laukauksen maalin edestä sisään. Myös Teuvo Teräväinen merkittiin maaliin syöttäjäksi.

Vierasjoukkue Anaheim voitti ottelun lopulta jatkoajalla 2–1.

Aho oli ennen tätä pelannut seitsemän perättäistä ottelua ilman maalia. Hän kasvatti kauden maalimääränsä nyt 24:ään ja nousi samalla kärkikymmenikköön NHL:n maalipörssissä.

Chicago taipui vieraissa Philadelphialle, Markkanen jäi pisteittä toisella puoliskolla

Lauri Markkasen Chicago Bulls on hävinnyt koripallon NBA:ssa Philadelphia 76ersille. Philadelphia oli kotonaan parempi lukemin 100–89.

Markkasen tehot olivat viime viikkojen perustasolla, mutta hänen ottelunsa oli kaksijakoinen. Suomainen pussitti 12 pistettä, joista kaikki ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Markkanen otti myös neljä levypalloa. Kolmosia hän upotti kaksi.

Zach LaVine teki 23 pistettä ja oli totutusti Bullsin paras pistemies.

Ottelu eteni hyvin tasaisena kolmannen neljänneksen lopulle, jolloin Philadelphia repäisi yli 10 pisteen etumatkan.

Chicago oli ennen tätä voittanut kaksi edellisistä kolmesta ottelustaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.