Lahdessa pääsee taas hiihtämään - myös lumenteko jatkuu, joten liikkujilta toivotaan varovaisuutta ja valppautta

Lumentekoa jatketaan lähipäivinä, eli alueella liikkuu työkoneita. Katja Luoma

Kari Anttinen

Lahdessa pääsee jälleen parin päivän tauon jälkeen hiihtämään, kertoo kaupunki verkkosivuillaan. Ladulle pääsee stadionilta Karpalon kautta Teivaalaan lukuun ottamatta sen alalenkkiä, kertoo liikuntapaikkamestari Arto Manninen.

Mannisen mukaan reitti jatkuu Häränsilmän takaa stadionille 2,2 kilometriä eli niin sanotun pohjoisen lenkin. Hiihdettävissä on myös vesisäiliön suora ilman yhteyttä muuhun reitistöön.

- Hiihtää saa ainoastaan latukoneella kunnostetuilla alueilla.

Urheilukeskuksen alueella jatketaan lähipäivinä lumentekoa, eli alueella liikkuu työkoneita.

- Kaikilta alueella liikkuvilta toivotaan edelleenkin varovaisuutta ja valppautta, korostaa liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas.

Osa laduista on vielä suljettuna. Ne on merkitty maastoon kyltein ja nauhoin. Latureittien kunnostuksen etenemistä voi seurata Lahden kaupungin verkkosivuilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.