NYT: Venäläiset hakkerit tunkeutuivat Trumpin virkarikostutkinnan keskiössä olleeseen ukrainalaiseen kaasuyhtiöön

Yhdysvaltojen presidentin Trumpin epäillään yrittäneen painostaa Ukrainan presidenttiä Zelenskyitä (kuvassa) aloittamaan tutkinnan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivästä Joe Bidenista ja tämän pojasta Hunterista. LEHTIKUVA/AFP

STT

Venäjän sotilastiedustelun GRU:n hakkerit ovat tunkeutuneet Yhdysvaltain presidentin virkarikostutkintaan liittyvän ukrainalaisen kaasuyhtiön järjestelmiin, kirjoittaa New York Times. Se perustaa tietonsa turvallisuuslähteisiin.

Hakkerointiyritykset Burisma -yhtiötä vastaan alkoivat lehden mukaan marraskuun alussa. Tuolloin yhdysvaltalaisviestimissä käsiteltiin laajasti epäilyjä, joiden mukaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump olisi yrittänyt painostaa Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyitä aloittamaan tutkinnan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivästä Joe Bidenista ja tämän pojasta Hunterista. Hunter Biden on istunut Burisman hallituksessa, ja yhtiötä on syytetty korruptiosta. Hunter Bidenin kohdalla ei kuitenkaan ole paljastunut epäilyjä väärinkäytöksistä.

Trumpin kohupuhelu Zelenskyille johti lopulta virkasyytetutkintaan. Sen lopputuloksena Yhdysvaltain kongressin alahuone eli edustajainhuone päätti joulukuussa, että Trumpia vastaan nostetaan virkarikossyytteet.

Syytteiden on määrä tulla tällä viikolla senaattiin, jossa virkarikosoikeudenkäynti järjestetään. Trumpin puolueella republikaaneilla on senaatissa enemmistö, joten presidenttiä tuskin tuomitaan rikoksesta.

Hakkerit pääsivät yhtiön palvelimelle

Toistaiseksi ei tiedetä, mitä venäläiset hakkerit Burisma-yhtiöstä etsivät. Asiantuntijat arvioivat heidän tavoitelleen tulenarkaa tietoa Bideneista eli samankaltaista materiaalia, jota presidentti Trump toivoi mahdollisen Ukrainassa käynnistettävän tutkinnan paljastavan. Tällaiseen tavoitteeseen viittaavat asiantuntijoiden mukaan muun muassa hyökkäysten ajankohta ja laajuus.

Venäläisten taktiikka on hyvin samanlainen kuin Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana, New York Times kirjoittaa. Tiedusteluviranomaisten mukaan Venäjä hakkeroi tuolloin Hillary Clintonin kampanjapäällikön ja demokraattipuolueen kansallisen komitean sähköposteja ja käytti venäläisiä trolleja materiaalin levittämisessä.

Hakkeroinnin paljastaneen Area 1 -teknologiafirman mukaan hakkerit ovat käyttäneet muun muassa tietojenkalasteluviestejä saadakseen haltuunsa käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Yhtiö kertoo, että hakkerit onnistuivat jymäyttämään joitakin Burisman työntekijöitä ja pääsivät yhtiön yhdelle palvelimelle.

Yhdysvaltalaisviranomaiset ovat varoitelleet, että venäläiset ovat tulleet entistä salakähmäisemmiksi sitten vuoden 2016. Viranomaisten mukaan venäläiset etsivät jälleen varastettavaa ja levitettävää vahingollista tietoa ja ottavat kohteekseen haavoittuvat vaalijärjestelmät vuoden 2020 presidentinvaalien alla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Taksiliitto haluaa maskisuositusten koskevan myös takseja – Yksiselitteiset ohjeet helpottaisivat alan yrittäjiä, kuljettajia ja asiakkaita
  2. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  3. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  4. Hollolalainen hevosfirma laajensi lennosta sairaalatakkeihin – "Tilaukset ovat isoja ja aikataulut painavat päälle"
  5. Oikeustiedettä opiskeleva Henna Marttila saa kuittauksia oudosta tiirikointiharrastuksestaan: ”Minulle on joskus siteerattu rikoslain murtovälineitä koskevaa pykälää”
  6. M/S Pyhäjärven risteily keskeytyi iltamyöhään Heinolassa - syynä jälleen potkurivika, korjauksen kestosta ei tietoa: "Risteilyjä saatetaan joutua perumaan"
  7. Kimalaisten katukuolemille Lahdessa löytyi uusi selitys – "Lehmus on huijari"
  8. Suora lähetys: Lahden Reipas matkaa Kultsu FC:n vieraaksi - katso ottelu tästä
  9. Omenoiden ruskean muumiotaudin ehkäiseminen vaatii nöyrää selkää ja kovaa kuorta: edessä on hautaamista ja puiden ravistelua
  10. Näppis: Miten hallitus tukee korona-aikana työmarkkinatukea saavia?
  11. Teerenpeli ja Ruskovilla vastasivat koronatuotteiden nopeaan kysyntäpiikkiin keväällä – käsidesiä yhä varastossa, maskeja edelleen 300 päivässä
  12. Ykköstähti on poissa, mutta miesten estekisasta tulee lahtelaisittain Kalevan kisojen herkkupala – "Kullasta lähden taistelemaan"
  13. Jos lapsi toivoo, Anna-Charlotta Rask,36, muuttaa kodin vaikka tietyömaaksi – hyvillä synttäreillä toteutuu kolme asiaa
  14. Pystyykö sarjajumbo horjuttamaan Reipasta? Katso ottelu suorana ESS.fi:ssä
  15. Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.