Kymmenien partiopoikien hyväksikäytöstä syytetty ranskalaispappi päätyi oikeuden eteen

STT

Ranskan Lyonissa alkoi tänään oikeudenkäynti, jossa katolista pappia syytetään kymmenien poikien hyväksikäytöstä liki 30 vuoden aikana. Asianomistajien mukaan Bernard Preynat, 74, kosketteli ja suuteli heitä ja pakotti heidät molemminpuoliseen hyväilyyn toimiessaan partiojohtajana vuosien 1971 ja 1991 välillä. Pojat olivat 7–15-vuotiaita.

Kirkko pani Preynat'n viralta viime heinäkuussa eli lähes 30 vuotta viimeisten, nyt syytteen alla olevien rikosten tekoajankohdan jälkeen.

Preynat on tunnustanut osan syytteistä tosiksi ja aikoo "ilmaista itseään" kuultuaan uhrien todistuksia, hänen asianajajansa Frederic Doyez sanoo.

Oikeudenkäynnin piti alkaa jo maanantaina, mutta se siirtyi päivällä lakimiesten lakon vuoksi.

Kardinaali sai jo tuomion peittelystä

Hyväksikäyttöepäilyt tulivat julkisuuteen vuonna 2015, kun entinen partiolainen kertoi joutuneensa Preynat'n hyväksikäyttämäksi 25 vuotta aiemmin. Lopulta hyväksikäyttökokemuksistaan kertoi yli 80 ihmistä.

Viime maaliskuussa Lyonin arkkipiispa, kardinaali Philippe Barbarin tuomittiin puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen siksi, ettei hän ollut kertonut kuulemistaan syytöksistä eteenpäin. Oikeudenkäynnin aikana Barbarin kertoi keskustelleensa Preynat'n kanssa kuulemistaan hyväksikäyttöhuhuista. Hän kuitenkin antoi asian olla, kun Preynat vakuutti muuttuneensa ihmisenä.

Vuonna 2014 Barbarin tapasi yhden uhreista ja kertoi asiasta Vatikaaniin. Preynat pidätettiin virastaan syyskuuhun 2015 asti, ja hyväksikäyttösyytteet häntä vastaan nostettiin 2016.

Paavi Franciscus ei hyväksynyt Barbarinin eropyyntöä, vaan sanoi odottavansa ylemmän oikeusasteen päätöstä siitä, miten Barbarinin jättämään valitukseen suhtaudutaan. Barbarin on keskeyttänyt toimintansa kirkollisissa tehtävissä.

Lasten hyväksikäytön peittelystä tuomittiin viime vuonna Orleansin entinen piispa Andre Fort ja vuonna 2001 Bayeux-Lisieux'n arkkipiispa Pierre Rican.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.