HS: Finanssivalvonta tutkii Nokian osakkeen poikkeuksellisen romahduksen lokakuussa

Nokian osake romahti lokakuussa osavuosikatsauksen julkistuspäivänä pörssissä 23 prosenttia. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT

Finanssivalvonta on aloittanut alustavan selvityksen verkkolaiteyhtiö Nokian poikkeuksellisesta pörssiromahduksesta, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Nokia julkaisi lokakuussa sijoittajat säikäyttäneen osavuosikatsauksen, jossa se muutti arvionsa kannattavuuden kehittymisestä huonommaksi, kertoi 5g-tekniikan kehittämisen vaikeuksista ja keskeytti osingon maksamisen voidakseen investoida 5g:hen. Yhtiön osake romahti samana päivänä pörssissä 23 prosenttia.

Finanssivalvonnan täytyy tutkia sellaiset markkinoille annetut uudet tiedot, jotka ovat aiheuttaneet voimakkaan muutoksen osakkeen hintaan.

Finanssivalvonta selvittää, miksi yhtiö kertoi huomattavasti synkentyneistä näkymistä vasta lokakuussa. EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetuksen mukaan sisäpiiritieto on julkistettava mahdollisimman pian. Arvio yhtiön tulevaisuudennäkymistä tai niissä tapahtuvista muutoksista on lähtökohtaisesti sisäpiiritietoa, koska sillä voi olla huomattava vaikutus osakkeen arvoon

Yhtiön toimitusjohtaja Rajeev Suri on sanonut aiemmin, että tietoja ei ole pantattu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirustartunnan saanut nainen on ollut kontaktissa kahteen ihmiseen Suomessa, molemmat tavoitettu
  2. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  3. Kisatapahtumien välissä voi nauttia teatterista tai osallistua tiedetyöpajaan – näin Salpausselän kisat uudisti oheisohjelmaansa
  4. LASB pääsee aloittamaan uuden kauden puhtaalta pöydältä
  5. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  6. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  7. Riitapukariaan Orimattilassa puukottaneen tuomio aleni, hovioikeus ei pitänyt tekoa tapon yrityksenä
  8. Vaihtopenkki: Palloliiton KuPS-vyyhti on likainen, mutta tuskin tahraa Lahden mainetta
  9. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista
  10. Orimattila ottaa käyttöön palvelusetelin yksityisiin päiväkoteihin – yksityinen toimija voi pyytää lisämaksua, jos tarjolla on lisäpalveluita
  11. Pääseekö lahtelainen Teatteri Vanha Juko vihdoin nauttimaan valtionosuuksista?
  12. Helsinki-Vantaalla ulosmarssi – merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteeseen
  13. Uudenkylän asevarikon räjähdyksen syy jäi mysteeriksi – heinolalaisnaisen digitoima kaitafilmi paljastaa karut tuhot, jotka monet muistavat
  14. Uudella Temptation Island -kaudella mukana lahtelainen pariskunta
  15. Lahden kaupunginorkesterin soittaja voitti KKO:ssa riidan vakuutusyhtiötä vastaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.