Kokkolan sinikettujen siirrosta oli tehty ennakkoilmoitus, mutta eläinten lastauksen aloittamisesta ei ollut ilmoitettu

Kettutarhan kiinalainen omistaja Pan Jian Ping (oik.) ja hänen avustaja Zheng Huin tarhallaan Kokkolassa 17. tammikuuta. LEHTIKUVA / Ulla Nikula

STT

Kokkolan kohua herättäneiden sinikettujen siirrosta oli tehty ennakkoilmoitus, mutta eläinten lastauksen aloittamisesta ei ollut ilmoitettu. Kokkolan terveysvalvonnan johtaja Andréas Smeds kertoo STT:lle, että kiinalaisia sinikettuja oli alun perin tarkoitus lähteä kuljettamaan kohti Kiinaa kokkolalaiselta tarhalta viime viikon torstaina. Tarhaaja oli tehnyt viennistä ennakkoilmoituksen ja sitä varten tarhalle oli tehty torstaina myös tarkastus.

– Ymmärtääkseni siellä ei ollut sellaisia puutteita, jotka olisivat olleet suora este (viennille), Smeds sanoo.

Smedsin mukaan turkistarhaajan on lisäksi ilmoitettava, kun eläinten lastaus alkaa, jotta eläinlääkäri voisi tulla valvomaan lastausta ja tarkistamaan, että kaikki on kunnossa.

Turkistarhaaja ei kuitenkaan ilmoittanut lastauksen aloittamisesta, joten eläinlääkäri ei mennyt paikalle valvomaan.

Eläinten siirtoon ulkomaille tarvitaan lisäksi vientitodistus. Smedsin mukaan eläinlääkäri olisi voinut antaa tällaisen vientitodistuksen lastausvaiheessa, jos kaikki olisi ollut kunnossa.

– Tarkastuksessa otetaan huomioon eläinsuojelulaki ja eläintautilaki, hän sanoo.

Tarhalla on Smedsin mukaan noin 2 500 sinikettua, ja hänen käsityksensä mukaan ne kaikki oli tarkoitus viedä tarhalta pois. Hänellä ei ole tiedossa, onko siirto edelleen tarkoitus toteuttaa.

Eläinten siirtoa oli vastustamassa joukko mielenosoittajia

Sinikettujen siirto Kiinaan nousi tapetille viime viikolla, kun kolme turkistarhaajayhdistystä ilmoitti vastustavansa elävien turkiseläinten vientiä ulkomaille. Yhdistykset lähettivät torstaina tiedotteen, jonka mukaan Kokkolassa lastattiin sinikettu-uroksia vietäväksi Kiinaan.

Tiedotteen allekirjoittivat Pohjois-Suomen Turkiseläinkasvattajat, Lakeuden Tarhaajat ja Svenska Österbottens Pälsdjursodlarförening. Ne vaativat, että viranomaiset varmistavat eläinten hyvinvoinnin kuljetusten aikana. Tarhaajat vaativat niin ikään siitoseläinten viennin lopettamista ja turkiselinkeinon säilyttämistä Suomessa.

Mielenosoittajat kokoontuivat tarhan luokse seuraamaan tilannetta. Arto Isopahkala Rannikon Turkistuottajat ry:stä kertoi aiemmin STT:lle, että kiinalaisomisteinen turkistila aloitti kettujen lastaamisen rekkoihin perjantaina aamulla kello yhdentoista aikoihin.

– Sinikettuja on päivän aikana lastattu kuljetushäkkeihin, otettu pois ja lastattu uudelleen. Se ei ole normaalia toimintaa. Yleensä kettu otetaan varjotalosta, laitetaan häkkiin ja auto lähtee, Isopahkala sanoo.

Perjantaina iltakahdeksalta hän kertoi puhelimitse STT:lle, että siniketut on kuljetettu takaisin varjotaloihinsa, työntekijät ovat lähteneet koteihinsa ja valot tarhalta on sammutettu.

Lisäksi kuljetukseen tarkoitetut autot lähtivät tarhalta tyhjinä.

Smedsillä ei ole tietoa, että sinikettujen lastaus olisi aloitettu. STT ei ole saanut yhteyttä tarhan omistajaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Seurahuone laajenee Sokoksen kolmanteen kerrokseen
  2. Hämeen poliisipäällikkö näki helsinkiläistä alamaailmaa vuosikaudet - silti Lahdessa odotti jotain sellaista, joka sai hänet huolestumaan
  3. Lahden Malskilla toimettomana tarkkaileva rakennusmies ihmetyttää ja huvittaa: "Kyllä se yöksi pääsee sisätiloihin", kertoo omistaja
  4. Kortiton ajoi vuokra-autolla kolminkertaista ylinopeutta – poliisi tulppasi pakoreitin
  5. Asemies piinasi poliisia ja omakotialueen asukkaita koko päivän Lahden Patomäessä
  6. Entinen Vuohelan Herkku hakeutui yrityssaneeraukseen – taustalla Lahteen rakennetusta leipomosta periytyvät velat
  7. Näpistelijä jäi kiinni kaupassa, varas Fazerin tehtaalla
  8. Jenkkifutiksen Vaahteramalja pelataan ensi syksynä Lahdessa
  9. Jukka Oksaharjun kolumni: Maakunnissa asuminen auttaa säästämään ja sijoittamaan
  10. "Kolmas vuosi oli kulttuurishokki", sanoo lahtelaistunut pietarilainen – tiukat kielitaitovaatimukset vaikeuttavat työllistymistä
  11. Saksan ampumista epäillään terroriteoksi – teossa viitteitä muukalaisuusvastaisuudesta
  12. Pääkirjoitus: Haaviston piina vain pahenee
  13. Chiméne Bavardin Esalainen: Yksinäisyyttä, sekavia suhteita ja lukuisia hittejä – kolmen englantilaisen rokkikukon vaiheissa on ollut paljon yhteistä
  14. Sibeliustalon uudet tuolit saatetaan tehdä Unkarissa, Virossa tai Suomessa: "Alihankinnassa ei ole mitään väärää", sanoo Lahden kaupungin rakennuttajapäällikkö
  15. Suosioon nousseet alkuviinit ovat vastareaktio voimakkaan teollisesti valmistetuille viineille – "Alkuviinejä yhdistää tietynlainen sielukkuus"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.