Mustikka kavahtaa lumetonta pakkassäätä, puolukka kestää paremmin – jos kukinta ja pölytys onnistuvat hyvin, ne korvaavat talven menetyksiä

Puolukka kestää lumettomuutta selvästi mustikkaa paremmin. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

STT

Puolukan poimijat voivat odotella rauhallisin mielin ensi kesän marjasaaliita, vaikka eteläisessä ja keskisessä Suomessa metsät ovat lumettomia tai liki lumettomia. Mustikalle eteläisen Suomen talvi on ollut kehnompi.

– Mustikka oikeastaan edellyttää sitä, että talvehtimisessa olisi lumipeitettä. Kaikkein haitallisinta mustikalle olisi, jos lumettomana aikana tulisi kovia pakkasia. Niille mustikka on herkkä, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta.

– Silloin voi koko maanpäällinen varpukin tuhoutua.

Vaikka kulunut talvi on heikentänyt mustikan satonäkymiä, Peltola ei vielä lähde tarkemmin veikkailemaan ensi kesän saaliita. Marjasatoon vaikuttavat monet muutkin asiat kuin mahdolliset talvituhot. Jos kukinta ja pölytys onnistuvat hyvin, ne korvaavat talven menetyksiä.

– Eikä ole Suomessa vielä sellaista vuotta ollut, etteikö mustikkaa olisi missään. Täysien sankkojen eteen täytyy silloin vain tehdä enemmän töitä.

Mustikka myös toipuu hyvin yksittäisistä huonoista talvista, sillä sen biomassasta 70–80 prosenttia on maan alla.

– Jos huonoja vuosia tulee kovin paljon peräkkäin, voi tulla jo pysyvämpiä vaurioita, Peltola sanoo.

Ei vaikutusta hillasatoon

Toinen koko maan metsämarja puolukka kestää lumettomuutta selvästi mustikkaa paremmin. Nyt meneillään olevan kaltaisella talvella ei pitäisi olla vaikutusta sen satoon eteläisessä ja keskisessä Suomessa.

– Metsässä tuuheiden kuusien alla on tyypillisesti puolukkaa, vaikka muualla olisikin mustikkaa. Kuusien alla lumipeite jää luonnostaan ohuemmaksi, ja siellä mustikka ei pärjää, mutta puolukka kyllä, Peltola vertaa.

Puuvartisista mustikasta ja puolukasta poiketen hilla kasvattaa maanpäällisen osan joka vuosi uudelleen. Sen kokonaissadon kannalta eteläisen Suomen lumettomuudella ei juuri ole merkitystä, koska marjan kasvupaikat siellä ovat vähissä. Pohjoisen hillasoilla lunta on riittänyt tänäkin talvena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. 1.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Varmistettuja tartuntoja yhteensä 32 - "Sairaalahoitojaksot vaihdelleet muutamasta päivästä useampaan viikkoon"
  2. Hollolan tulos ennakoitua vähemmän pakkasella
  3. Hartolan Cafe Rantapuisto yrityssaneeraukseen
  4. Saunarakennus tulessa – pelastajat ajoivat matkalla ojaan
  5. Lahden keskustaan ilmaisparkkeja ravintoloiden noutoruoan hakijoille – "Toivotaan, että vähän edes auttaisi"
  6. Vierumäen Metalli konkurssiin – työntekijät lopettaneet jo vuodenvaihteessa
  7. Näppis: Rajat sitten kiinni myös toisinpäin. Asikkalalaiset saavat jäädä omalle puolelleen.
  8. Suomalaiset valmistavat jo korona-suojaimia – "Hengityskoneelle voi tulla tarvetta"
  9. Lahden kaupunki harkitsee lomautuksia koronatilanteen takia – "Tärkeää, että valtio kompensoi täysimääräisesti kaikki menolisäykset"
  10. ESS:n lukijat osallistuvat nallehaasteeseen – katso kuvat hauskoista pehmoleluista ikkunoissa
  11. Verenpainetutkija Teemu Niiranen, 40, on löytänyt uusia selittäviä tekijöitä kansantaudin kehittymiseen, ja se voi johtaa entistä tehokkaamman lääkkeen syntyyn – "Verenpainepuolelle ei ole tullut yhtään uutta merkittävää lääkettä sitten 1990-luvun"
  12. Hämeen poliisi etsii anastetuksi epäillyn aggregaatin omistajaa
  13. LSL siirtyy reiteillään lauantain aikatauluihin ensi viikosta lähtien – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta
  14. Tutkimus valottaa karua totuutta alle kouluikäisten lasten liikunnan tilasta – "Tulokset saattavat kertoa siitä, että liikunta ei ole riittävän monipuolista kehittämään motorisia taitoja"
  15. Haluatko pidentää elinikääsi liikunnalla? Näin monta askelta tulisi ottaa päivittäin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.