OP: Suuryritykset kokevat tehtäväkseen polttavien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisen

Yli kaksi kolmannesta kertoi OP:n tutkimuksessa yrityksensä varautuvan pitkäaikaiseen matalan kasvun aikaan. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho

STT

Suuryritykset kokevat yhä useammin, että niiden tehtävänä on polttavien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen, ilmenee OP :n suuryritystutkimuksesta.

Vastaajayrityksistä 72 prosenttia tunnistaa roolinsa ongelmien ratkaisemisessa. Viime vuonna luku oli 56 prosenttia. Tänä vuonna vain 10 prosenttia ei koe omakseen ajatusta, että yrityksen vastuullisuuteen liittyvät teot ovat kasvava kilpailuetutekijä.

Vastuullisuuteen kuuluvat muun muassa ympäristö- ja sosiaaliasiat.

Aiemmin yritykset keskittyivät vain tekemään voittoa omistajilleen kasvattamalla osakkeen arvoa.

Yli kaksi kolmannesta kertoo yrityksensä varautuvan pitkäaikaiseen matalan kasvun aikaan. Täysin pessimistisiä tulevaisuuden suhteen he eivät tutkimuksen mukaan kuitenkaan ole. Kaksi kolmesta vastaajasta näkee toimialan liiketoiminnan logiikan muutoksen mahdollisuutena omalle yritykselleen.

Kasvua odotetaan investointeihin

Kasvua odotetaan myös investoinneissa tuotantokapasiteettiin tai -tiloihin. Vuodelle 2019 vastaajat ennakoivat 5,6 prosentin lisäystä investointeihin, kun vuodelle 2020 odotettu kasvu on 6,6 prosenttia Suomalaiset suuryritykset vaikuttavat siis luottavan pitkän aikavälin kysyntään.

– Suuryrityksissä näkyy suomalainen sisu ja omaan tekemiseen luottaminen. Vaikka omia rekrytointeja ei tehtäisikään yhtä paljon kuin edellisvuonna, investoinneilla on muunlainen työllistävä vaikutus Suomessa, kertoo OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi tiedotteessa.

Kansainvälisiltä taivailta löytyy kuitenkin muutamia synkkiä pilviä. Liki puolet suuryrityksistä kokee euroalueen yhtenäisyyden heikkenemisen uhkana. Vastaajista 63 prosenttia arvioi Yhdysvaltain kauppapoliittisen toiminnan lisänneen epävarmuutta.

Vastaajajoukko kattoi 56 prosenttia tutkimuksen kohderyhmään kuuluvista liikevaihdoltaan Suomen 250 suurimmasta yrityksestä. Vastaajayritysten yhteenlaskettu liikevaihto on 199 miljardia euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.