Puhemies Vanhanen: Valtakunnansyyttäjän pyyntö kansanedustajan syyttämiseksi on ainutlaatuinen eduskunnan historiassa

Vanhasen mukaan aiemmat tapaukset ovat koskeneet kunnianloukkaustyyppisiä asioita. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

STT

Eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen mukaan on erittäin harvinaista, että eduskunnalta pyydetään suostumusta kansanedustajan mahdolliseksi syyttämiseksi. Tapauksia on hänen mukaansa ollut kolme eduskunnan historiassa, 1930-luvulla, 1940-luvulla ja viimeksi 1970-luvun lopulla. Kertaakaan eduskunta ei ole antanut syyttämiseen lupaa.

– Koskaan aikaisemmin ei ole ollut valtakunnansyyttäjä liikkeellä, kuten nyt. Jos eduskunta antaa luvan, sen jälkeen syyttäjä tekee harkinnan, nostaako hän syytteen vai ei. Tämä ei vielä ennakoi syyttäjän kantaa, Vanhanen sanoi STT:lle.

Eduskuntatiedotus kertoi torstaina, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on pyytänyt eduskunnalta suostumusta saada asettaa kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Vanhasen mukaan aiemmat tapaukset ovat koskeneet kunnianloukkaustyyppisiä asioita. Esimerkiksi 1930-luvulla Tammisaaren pakkotyölaitoksen vartijat pyysivät eduskunnalta oikeutta asettaa syytteeseen kansanedustaja, joka oli kirjallisessa kysymyksessä väittänyt pakkotyölaitoksen vartijoita tai ainakin osaa heistä syypääksi tiettyihin rikoksiin.

Vuonna 1947 eräs liikemies katsoi, että häneen oli kohdistettu julkisesti tehty herjaus. 1970-luvun lopun tapauksessa kansanedustaja oli kirjallisessa kysymyksessä ilmoittanut, että eräs yhtymä oli toistuvasti laiminlyönyt lakisääteisiä velvollisuuksia työsuojeluvaltuutettujen ja luottamushenkilöiden koulutuksessa. Yhtymä ei tällaista väitettä hyväksynyt ja sen toimitusjohtaja oli pyytänyt eduskunnalta, että kyseinen kansanedustaja voidaan asettaa syytteeseen.

Perussuomalaiset pystyvät estämään suostumuksen

Vanhasen mukaan Mäenpäätä koskevasta pyynnöstä järjestetään eduskunnan suuressa salissa kevätistuntokauden alussa ensin lähetekeskustelu, jonka jälkeen asia menee perustuslakivaliokuntaan.

– Perustuslakivaliokunnalla kestää niin kauan kuin kestää. Se kuulee asiantuntijat ja saa esitutkintamateriaalin käyttöönsä. Lähtökohta on, että perustuslakivaliokunta lausuu asiasta ja äänestys suoritetaan sen pohjalta.

Perustuslain mukaan kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden takia, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa äänestäneistä on kannattanut. Käytännössä perussuomalaisten 39 edustajaa pystyvät estämään suostumuksen.

– Lähtökohta on, että perustuslakivaliokunta lausuu asiasta ja äänestys suoritetaan sen pohjalta. Vähemmistö pystyy myös estämään, vaikka perustuslakivaliokunta olisi esittänyt suostumista.

Vanhasen mukaan eduskunnassa on aika pitkä traditio siitä, että edustajat seuraavat perustuslakivaliokunnan harkintaa, mutta mikään säännös ei sellaista edellytä.

– Lopulta jokainen edustaja itse siihen asiaan kannan ottaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Seurahuone laajenee Sokoksen kolmanteen kerrokseen
  2. Hämeen poliisipäällikkö näki helsinkiläistä alamaailmaa vuosikaudet - silti Lahdessa odotti jotain sellaista, joka sai hänet huolestumaan
  3. Lahden Malskilla toimettomana tarkkaileva rakennusmies ihmetyttää ja huvittaa: "Kyllä se yöksi pääsee sisätiloihin", kertoo omistaja
  4. Näpistelijä jäi kiinni kaupassa, varas Fazerin tehtaalla
  5. Asemies piinasi poliisia ja omakotialueen asukkaita koko päivän Lahden Patomäessä
  6. Entinen Vuohelan Herkku hakeutui yrityssaneeraukseen – taustalla Lahteen rakennetusta leipomosta periytyvät velat
  7. Vironviina-nettisivuston pitäjän kaikki syytteet nurin, oikeuden mukaan alkoholin nettimyynti ei ollut laitonta
  8. Jenkkifutiksen Vaahteramalja pelataan ensi syksynä Lahdessa
  9. Jukka Oksaharjun kolumni: Maakunnissa asuminen auttaa säästämään ja sijoittamaan
  10. "Kolmas vuosi oli kulttuurishokki", sanoo lahtelaistunut pietarilainen – tiukat kielitaitovaatimukset vaikeuttavat työllistymistä
  11. Saksan ampumista epäillään terroriteoksi – teossa viitteitä muukalaisuusvastaisuudesta
  12. Pääkirjoitus: Haaviston piina vain pahenee
  13. Chiméne Bavardin Esalainen: Yksinäisyyttä, sekavia suhteita ja lukuisia hittejä – kolmen englantilaisen rokkikukon vaiheissa on ollut paljon yhteistä
  14. Sibeliustalon uudet tuolit saatetaan tehdä Unkarissa, Virossa tai Suomessa: "Alihankinnassa ei ole mitään väärää", sanoo Lahden kaupungin rakennuttajapäällikkö
  15. Suosioon nousseet alkuviinit ovat vastareaktio voimakkaan teollisesti valmistetuille viineille – "Alkuviinejä yhdistää tietynlainen sielukkuus"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.